Kokoomuksen europuolue Euroopan kansanpuolue (EPP) on gallup-mittausten mukaan matkalla kohti vaalivoittoa ensi kevään europarlamenttivaaleissa. EPP asettaa muiden suurten eurooppapuolueiden tavoin eurovaaleihin kärkiehdokkaan (spitzenkandidat), jota se esittää EU-komission johtoon, jos ryhmä voittaa vaalit. Nykyinen komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker nousi tehtävään juuri EPP:n kärkiehdokkaana, kun puolue oli suurin vuoden 2014 eurovaalieissa.
EPP:n kärkiehdokas on silti erittäin vahvoilla komission johtoon, jos EPP voittaa jälleen eurovaalit, kuten nykyiset gallup-luvat ennustavat. Vaikka EPP:n kannatus on laskenut kuluneen eurovaalikauden aikana, on ero toiseksi suurimpaan Euroopan sosialidemokraattien ryhmään huomattava.
EPP valitsee kärkiehdokkaansa puoluekokouksessaan, joka järjestetään Helsingissä marraskuussa. Alla käydään läpi kärkiehdokaskeskustelussa esillä olevia nimiä.
Manfred Weber, Saksa (Christlich-Soziale Union)
EPP:n europarlamenttiryhmää johtava Manfred Weber kertoi kiinostuksestaan kärkiehdokkuutta kohtaan viime viikolla ja on toistaiseksi ainoa, joka on virallisesti ilmoittanut tavoittelevansa tehtävää. Weber, 46, on toiminut EPP-ryhmän puheenjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Hänet valittiin EU-parlamenttiin vuoden 2004 vaaleissa.
Weberin heikkoutena pidetään sitä, että hänen poliittinen kokemuksensa on periäisin lähes pelkästään Euroopan parlamentista. Weber ei esimerkiksi ole toiminut ministerinä tai istunut Saksan parlamentissa, vaan hänet valittiin EU-parlamenttiin suoraan Baijerin osavaltioparlamentista. EU-komission puheenjohtajilla on perinteisesti ollut korkean tason poliittista kokemusta myös kotimaastaan. Esimerkiksi Juncker ja hänen edeltäjänsä, portugalilainen José Manuel Durão Barroso ovat molemmat toimineet myös maidensa pääministereinä. Samalla saksalaisen Weberin valinta rikkoisi kaavan, jonka mukaan EU-komission puheenjohtaja ei tule suuresta jäsenmaasta.
Weberin mahdollisuuksia heikentäisi huomattavasti, jos Saksan keskuspankin johtaja Jens Weidmann tulisi valituksi Euroopan keskuspankin johtoon. Tehtävää nykyisin hoitavan Mario Draghin kausi loppuu lokakuussa ja Weidemannia pidettiin pitkään hänen todennäköisimpänä seuraajana. Muut jäsenmaat tuskin hyväksyisivät kahden korkean tason EU-viran menemistä Saksaan.
Weberin on kerrottu saaneen liittokansleri Angela Merkelin tuen ehdokkuudelleen. Saksan sisällä Merkel ja Weber edustavat eri puolueita, jotka ovat läheisessä liittolaissuhteessa. Kun Merkel johtaa Saksan kristillisdemokraattista puoluetta (CDU), on Weber vain Baijerin osavaltiossa toimivan kristillissosiaalisen puolueen (CSU) varapuheenjohtaja. Weberin CSU on Merkelin CDU:ta konservatiivisempi ja maahanmuuttokriittisempi, eikä puolueiden välinen hallitusyhteistyö ole sujunut ilman säröjä.
Alexander Stubb, Suomi (Kokoomus)
Entinen Suomen pääministeri ja nykyinen Euroopan investointipankin pääjohtaja Alexander Stubb, 50, on yksi EPP:n kärkiehdokaskisan vahvoista nimistä, jos hän päättää lähteä ehdolle. Stubb ei ole vielä kertonut päätöstään, vaan harkitsee ehdokkuutta.
Stubbin vahvuutena pidetään muun muassa kielitaitoa ja pääministerikokemusta. Moniin kansallisiin poliitikkoihin verrattuna Stubb on poikkeuksellisen tunnettu ja hyvin verkostoitunut myös Brysselissä sekä EPP:n sisällä. Arvopohjaltaan Stubb on huomattavasti Weberiä liberaalimpi, mikä voi vaikeuttaa tuen saamista EPP:n konservatiivilaidan puolueilta.
Toisaalta Stubb voisi olla hyväksyttävämpi vaihtoehto Euroopan parlamentin muille ryhmille. EPP ei tule saamaan tulevissa vaaleissa omaa enemmistöä Euroopan parlamenttiin, vaan sen kärkiehdokkaan pitää kerätä taakseen parlamentin enemmistön tuki, jos tämä mielii EU-komission johtoon. Stubb voisi olla liberaaliryhmä ALDE:lle ja sosialidemokraateille Weberiä mieluisampi vaihtoehto.
Kuten myös Weberin kohdalla, Stubbin mahdollisuudet heikentyisivät huomattavasti, jos suomalainen tulisi valituksi Euroopan keskuspankin johtoon. Tehtävään on spekuloitu muun muassa Erkki Liikasta ja Olli Rehniä. Stubb voikin pantata mahdollista ehdokasilmoitustaan, kunnes EKP:n johtajavalinta ratkeaa.
Peter Altmaier, Saksa (Christlich-Demokratische Union)
Angela Merkelin luotettuna pidetty Peter Altmaier olisi vakaa ja turvallinen valinta EPP:n kärkiehdokkaaksi ja EU-komission johtoon. Nykyisin Saksan talous- ja energiaministerinä toimivaa Altmeieria kehutaan yhteistyökykyiseksi ja kokeeneksi. Hän on istunut Saksan liittopäivillä vuodesta 1994 ja hoitanut useita ministerintehtäviä.
Altmeierin mahdollisuuksia heikentää Weberin vahva asema ja toisaalta Merkelin heikentynyt asema. Liittokanslerin on arvioitu tarvitsevan Altmeieria Saksassa. Toisaalta Merkelin ja Altmeierin liian läheinen yhteistyösuhde voisi herättää epäluuloja muualla Euroopassa. Altmeier ei myöskään itse ole aktiivisesti pyrkinyt tehtävään, vaan olisi nojannut ehdokkuudessaan erityisesti Merkelin tukeen.
Todennäköisesti Weberin lähtö kisaan rajaa Altmeierin siitä ulos.
Michel Barnier, Ranska (Les Républicains)
Ranskalainen EU-komission Brexit-pääneuvottelija ja ex-ministeri Michel Barnier hävisi kärkiehdokaskisan Jean-Claude Junckerille viime vaalien alla. Hän oli pitkään ennakkosuosikki tehtävään vuoden 2019 vaaleihin.
Brexit-aikataulun lipsuessa suunnitellusta on kuitenkin lähes mahdotonta, että Barnier pystyisi hoitamaan tehtävää sekä samanaikaisesti kampanjoimaan EPP:n kärkiehdokkaana. Barnierin asemaa vaikeuttaa myös EPP:n ranskalaisen jäsenpuolueen Les Républicainsin heikentynyt asema, eikä tämän ehdokkuutta enää pidetä varmana. Ehdolle lähtiessään Barnier olisi kuitenkin vahva haastaja Weberille ja muille EU-komission johtoon mieliville.
Christine Lagarde, Ranska (Les Républicains)
Ranskan entinen valtiovarainministeri ja nykyinen Maailman valuuttarahaston IMF:n johtaja Christine Lagarde on vahvin naisehdokas EPP:n kärkiehdokkaaksi. Lagardea kehutaan kokeneeksi ja vakaaksi ja hänet tunnetaan hyvin myös Brysselin ulkopuolella. Barnierin tavoin myös Lagarden mahdollisuuksia heikentää ranskan keskusta-oikeiston ahdinko Emmanuel Macron En Marche -puolueen paineen alla.
Muut ehdokkaat
Irlannin entinen pitkäaikainen pääministeri Enda Kenny täyttäisi suurimman osan EU-komission puheenjohtajalle ja EPP:n kärkiehdokkaalle asetetuista odotuksista, mutta ei ole osoittanut kiinnostusta tehtävään. Ajoittain spekulaatioissa esiintynyt Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė on kisasta ulkona, sillä EPP päätti, että sen kärkiehdokkaksi voidaan valita vain EPP:n kansallisen jäsenpuolueen henkilöjäsen. Grybauskaitė erosi Liettuassa vallalla olevan käytännön mukaisesta puolueestaan ja siirtyi sitoutumattomaksi tullessaan valituksi. Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani ja Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen ovat mahdollisia, mutta epätodennäköisiä ehdokkaita.