Verkkouutiset

HBL: Sotkuista Helsingille vuodessa 1,5 miljoonan euron lasku

Helsingin kaupunki käyttää vuodessa 1,5 miljoonaa euroa piirtelyjen poistamiseen talojen seinistä, raitiovaunuista, metroista ja busseista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Summa on apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin arvio Hufvudstadsbladetille. Tihutyöt eivät rajoitu pelkästään sotkemiseen ja tahrimiseen, mutta tarkkoja arvioita kaikkien tuhojen kustannuksista ei ole olemassa tilastojen puuttuessa.

Rikosylikomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista ei usko tilanteen olevan paranemaan päin. Hän kertoo poliisin vastaanottaneen viime vuonna 8 700 ilmoitusta, mikä on 1 200 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ilmoitusten määrä vaihdellut vuosittain 8 000 ja 10 000 välillä. Laaksonen lisää, että ainoastaan noin joka kolmas tapaus tulee poliisin tietoon.

Tihutöitä tapahtuu eniten keskustassa. Kiinteistöjen seinät, ikkunat ja ovet sekä kiinteät rakennelmat kuten sillat, tunnelit, muuntajat sekä asemat ovat alttiimpia vandalismille. Tämän lisäksi joukkoliikennevälineiden sotkeminen tai autojen kolhiminen on yleistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)