Helsingin pelastuslaitoksen auto 4. elokuuta 2023. LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Hätänumeroon joka päivä 1600 turhaa puhelua

Ilmoituksiin vastattiin keskimäärin seitsemässä sekunnissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2024 Hätäkeskuslaitos vastaanotti keskimäärin 7600 hätäilmoitusta joka päivä. Näistä Ilmoituksista 1600 ei olisi kuulunut hätäkeskukselle.

Noin puolet ilmoituksista välitettiin tehtäväksi viranomaisille ja puolet käsiteltiin hätäkeskuspäivystäjän neuvonnan ja ohjeistuksen avulla. Ilmoituksiin vastattiin keskimäärin seitsemässä sekunnissa.

Hätäkeskuksissa käsiteltiin viime vuonna noin 2792600 hätäilmoitusta (3030600 vuonna 2023).

− Vastattujen hätäilmoitusten kokonaismäärä laski kahdeksan prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Laskun taustalla on Android -puhelimissa vuoden 2023 lopussa esiintynyt vika, jonka vuoksi puhelimet tekivät automaattisesti hätäilmoituksia. Vika saatiin korjattua samana vuonna, toteaa Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Emma Paasonen tiedotteessa.

Paasosen mukaan hätäilmoitusten määrän kehitys kahdeksan vuoden aikana on ollut vaihtelevaa. Vuosina 2020-2021 ilmoitusten määrä kääntyi laskuun koronapandemian vuoksi, ja vuonna 2022 määrä kääntyi uudelleen nousuun. Seitsemän vuoden tarkastelujaksolla hätäilmoitusten määrä oli suurin vuonna 2023 ja matalin 2024.

Hätäkeskustoiminta kyetään turvaamaan verkottuneen toimintamallin avulla esimerkiksi ruuhkatilanteissa.

Hätäilmoituksista 13 % prosenttia käsiteltiin verkottuneen toiminnan avulla (13 % vuonna 2023) ja 87 % (87 %) käsiteltiin ensisijaisessa hätäkeskuksessa. Hätäilmoituksiin vastattiin keskimäärin 7 sekunnissa (4 sekuntia vuonna 2023).

− Hätäpuhelu yhdistyy ensisijaisesti tapahtuma-alueen omaan hätäkeskukseen, mutta tietyn odotusajan jälkeen hätäilmoitus siirtyy automaattisesti toiseen hätäkeskukseen vapaalle hätäkeskuspäivystäjälle, tarkentaa Paasonen.

Ensihoidolle välitettyjen tehtävien määrä kääntyi laskuun
Hätäilmoituksista muodostui 1412700 viranomaisille välitettävää tehtävää (1501100). Välitettyjen tehtävien määrä laski edellisvuoteen verrattuna kuusi prosenttia. Tehtävistä 52 % välitettiin ensihoidolle, 36 % poliisille ja 7 % sosiaalipäivystykselle. Loput välitettiin pelastukselle ja muille viranomaisille.

Paasosen mukaan välitettyjen tehtävien määrän laskua selittää erityisesti terveystoimen tekemä ensihoidon tehtävänkäsittelyohjeen uudistus, joka tuli voimaan vuoden 2023 loppupuolella. Uusien ohjeiden tavoitteena on ollut varmistaa ensihoidon resurssien riittävyys. Hätäkeskuspäivystäjät välittävät tehtävät toimialoilta saatujen ohjeiden mukaan.

Noin puolet hätäilmoituksista eivät johtaneet tehtävän välittämiseen viranomaiselle.

− Ammattimaisella riskinarvion tekemisellä hätäkeskuspäivystäjä voi todeta, ettei tilanteessa ole hälytettävän viranomaisavun tarvetta. Tällöin ilmoittajalle neuvotaan, mihin hän voi olla yhteydessä tai miten hän voi omalla toiminnallaan ratkaista tilanteen.

Virheellisten ilmoitusten kokonaismäärä laski edelliseen vuoteen verrattuna. Hätäkeskukset vastaanottivat yhteensä 568 500 (815 420 vuonna 2023) virheellistä ilmoitusta, jotka eivät olisi kuuluneet hätäkeskuksen hoidettavaksi. Virheellisistä ilmoituksista ilkivaltaisten ja asiattomien ilmoitusten osuus oli 29680 (32 800).

− Olemme tyytyväisiä, että asiattomien ja ilkivaltaisten ilmoitusten määrä on ollut laskusuunnassa koko seitsemän vuoden tarkastelujakson ajan. Määrä on silti edelleen suuri, ja jokainen turha ilmoitus voi viivästyttää todellisessa hädässä olevan ihmisen avunsaantia, Paasonen sanoo.

Tulkattujen hätäilmoitusten määrä nousi ennätystasolle. Vuonna 2024 hätäilmoituksia tulkattiin 1469 kappaletta. Määrä on kasvanut tasaisesti tällä vuosikymmenellä: 295 kpl vuonna 2021, 575 kpl vuonna 2022 ja 1056 kpl vuonna 2023.

Tulkattuja kieliä oli yhteensä 37. Suurin osa tulkatuista kielistä koski venäjän (594), ukrainan (371) ja arabian (193) kieliä.

Syksyllä 2024 toteutetussa asiakastyytyväisyyskyselyssä hätänumeroon soittaneita pyydettiin arviomaan samaansa palvelua neljällä osa-alueella: hätäilmoitukseen vastaamisen nopeus, hätäkeskuspäivystäjän antamien ohjeiden selkeys, hätäkeskuspäivystäjän palveluasenne sekä hätäkeskuspäivystäjän asiantuntemus. Arvioita pyydettiin asteikolla 1-5, jossa 5 on erittäin hyvä ja 1 erittäin huono.

Emma Paasosen mukaan parhaat arviot annettiin hätäilmoitukseen vastaamisen nopeudesta arvosanalla 4,52 (4,60 vuonna 2021). Matalin, mutta silti erittäin hyvä arvosana annettiin hätäkeskuspäivystäjän asiantuntemuksesta arvosanalla 4,34 (4,46 vuonna 2021).

− Valtaosa vastaajista (93 %) koki, että sai tarvitsemaansa apua. Ensihoidon asioissa soittaneet kokivat hieman keskimääräistä useammin saaneensa tarvitsemaansa apua (96 %). Ensihoidon asioissa soittaneet olivat myös keskimääräistä tyytyväisempiä hätäilmoitukseen vastaamisen nopeuteen, kertoo Paasonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)