Suden suusta ja mahalaukusta löytyi hirven karvaa, mikä viittaa suden kuolleen hirven aiheuttamiin vammoihin.
Suden turkki oli normaalikuntoinen, eikä sen kaulassa havaittu vaurioita. Eläimestä ei löytynyt ampumisjälkiä tai vierasta materiaalia. Kuolinsyytutkimus tehtiin Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa.
Sudet kuolevat vain harvoin hirven aiheuttamiin vammoihin, mutta se tunnetaan susien kuolinsyynä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Suomessa on ennen Rillaa löytynyt yksi hirven aiheuttamiin vammoihin kuollut pantasusi, alfanaaras Lupu, vuonna 2004 Sonkajärvellä.
Pantasusi Rilla löytyi kuolleena 25. lokakuuta Vuosangasta Valkeisjärven eteläpuolelta läheltä tietä. Susi oli niin sanotun Vuosangan lauman alfanaaras.
Rilla pannoitettiin ensimmäisen kerran noin kaksivuotiaana maaliskuussa 2009, ja se sai pennut tuolloisen parinsa Raikun kanssa samana keväänä. Raiku hävisi syksyn 2009 aikana. Rillan viimeisin pari oli Hessu, joka vaelsi etelämpää Sotkamosta. Hessu ja Rilla tuottivat kolme pentuetta vuosina 2011 – 2013.