Noin 20 prosenttia tradenomeista tekee usein ja satunnaisesti etätöitä tekee 31 prosenttia. Kolmannekselle vastaajista etätöiden tekeminen ei ole ollenkaan mahdollista.
Tradenomit työskentelevät yleensä asiantuntijatehtävissä, joita on mahdollista valtaosin tehdä myös etätyönä.
– Harva yritys mahdollistaa etätöiden tekemisen, vaikka etätyömahdollisuus on työnantajille merkittävä kilpailuvaltti. Kansainvälisten tutkimustenkin mukaan nuoret osaajat arvostavat etätyömahdollisuuksia jopa palkankorotusta enemmän, Tradenomiliiton toiminnanjohtaja Mika Varjonen sanoo.
– Työllisyys- ja kasvusopimuksen myötä useille eri aloille solmittiin alakohtaisia työehtosopimuksia, joissa on kirjauksia etätöistä. Toivottavasti niiden nojalla etätöiden määrää saadaan kasvatettua tradenomien osalta, Varjonen jatkaa.
Ylitöitä tehtiin viime vuonna selvästi vähemmän kuin aiemmin. Tradenomeista noin 17 prosenttia työskentelee yli 40 tuntia viikossa, edellisenä vuonna yli 40 tunnin työviikkoja teki lähes 30 prosenttia. Ylityöt korvataan useimmiten vapaa-aikana, vajaa 13 prosenttia ylitöitä tekevistä eivät saa minkäänlaista korvausta.
Tradenomien keskipalkka kuukaudessa on 3381 euroa, nousua edelliseen vuoteen verrattuna 1,6 prosenttia. Miestradenomit ansaitsivat keskiarvolla mitattuna 3786 euroa kuukaudessa naistradenomien palkan jäädessä 3158 euroon. Sukupuolten välinen palkkaero kasvoi lähes 85 euroa verrattuna aiempaan vuoteen.
Asematasojen osalta jatkui siirtymä toimihenkilötehtävistä asiantuntijatehtäviin, erityisesti naisten osalta. Vaikka naisten osuus asiantuntijatehtävissä kasvaa, se ei näy palkkatasossa.
Tradenomeista valtaosa työskentelee yksityisellä sektorilla (87 prosenttia) ja noin 10 prosenttia julkisella sektorilla. Tradenomeja työskentelee eniten teknologiateollisuudessa, finanssialalla sekä kaupan ja ICT-aloilla.