Valkoposkihanhien määrä Helsingissä on kymmenen vuoden aikana lähes nelinkertaistunut. Samalla linnut ovat vallanneet Helsingin viheralueet, joissa myös niiden uloste on merkittävä haitta.
Helsingin kaupunginvaltuutettu Otto Meri (kok.) ihmettelee Puheenvuoro-kirjoituksessaan, ovatko kaupungin viheralueet hanhia vai kaupunkilaisia varten.
Otto Meri esittelee vuonna 2013 tehtyä selvitystä Valkoposkihanhista aiheutuvien haittojen lieventäminen. Kyseisessä Helsingin ympäristökeskuksen julkaisussa todettiin, että ”suurin osa hanhien aiheuttamista taloudellisista haitoista on enimmäkseen vain spekulaatiota”.
Kuuden kirjoittajan mukaan on perusteltua tutustuttaa koululaisia esimerkiksi hanhiretkillä hanhien suosimille alueille.
– Muita keinoja lisätä kiinnostusta ja hanhitietoutta myös aikuisten parissa voisi olla vaikkapa valokuvauskilpailun järjestäminen. Valokuvauskilpailu tavoittaisi potentiaalisesti suuren joukon ihmisiä, ja palkinto motivoisi tutustumaan hanhiin. Valokuvauskilpailun satoa voitaisiin edelleen käyttää materiaalina lisäämään tietoutta hanhista, esimerkiksi järjestämällä kilpailun tuloksista valokuvanäyttely, julkaisussa ehdotettiin.
Selvityksessä esitettiin hanhiaitoja alueille, joissa liikkuu paljon ihmisiä.
– Hanhiongelmaa voitaisiin lieventää myös luomalla niistä positiivinen kuva markkinoinnin ja brändäyksen avulla, kirjoittajat ehdottivat.
Julkaisun mukaan he ottivat yhteyttä muun muassa Korkeasaareen, josta oli vastattu, että ”Korkeasaari ei kuitenkaan koe tällaisen kampanjan olevan aivan sitä mitä he tarvitsisivat”.
Kaupunginvaltuutettu Otto Meren mukaan ”on korkea aika ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin valokuvauskilpailujen järjestämisen sijaan”.
– Riistanhoidossa on huomattu, että yleensä ainut tehokas keino haittojen vähentämiseen on kannan vähentäminen kestävälle tasolle. Valkoposkihanhet eivät ole tästä poikkeus, Otto Meri kirjoittaa.