Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Aura Salla arvostelee kovin sanoin Antti Rinteen (sd.) hallituksen politiikkaa. Salla kirjoittaa asiasta Iltalehden blogissaan.
Euroopan komission väistyvän puheenjohtajan kabinetissa työskentelevä Salla sanoo, että Brysselissä on ihmetelty Suomen taloudenhoitoa sen jälkeen, kun hallitus julkaisi talousarvioesityksensä. Salla muistuttaa, että myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF kiinnitti hiljattain asiaan huomiota.
– Hallituksen talousarvio kasvattaa julkisia menoja noin 1,7 miljardia euroa vuonna 2020. Nykymenolla Suomi vaarantaa unionin kasvu- ja vakaussopimuksen ehtoja, mistä se on perinteisesti kärkkäästi ollut valmis suomimaan muita jäsenmaita, Salla kirjoittaa.
– Eikä hallituksen menolisäyksille näy loppua. Nettomääräisesti menoja on lisätty tänä vuonna jo lähes 500 miljoonaa euroa. Julkisen talouden tasapaino onkin heikentymässä kiihtyvään tahtiin samaan aikaan kun talouskasvu jatkaa hidastumistaan. Hälytyskellojen tulisi soida viimeitään tässä vaiheessa, kun merkittävin vientimaamme Saksa vältti viimeisimmissä tilastoissa vain niukasti vajoamisen tekniseen taantumaan, Salla sanoo.
Sallan mukaan Suomen tulisi pienenä maana keskittyä järkevään taloudenpitoon ja ammattitaitoiseen EU-tason politiikan hoitoon. Sallan mielestä vahva valtiontalous ja järkevämmin toimiva EU ovat viennistä elävän pienen maan suurimpia elinehtoja globaaleilla markkinoilla.
Salla korjaisi tilannetta muun muassa luopumalla ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta, väkinäisestä alueellistamisesta ja tekemällä aidosti tasa-arvoisen perhevapaauudistuksen.
– Tällä hetkellä Suomi tuntuu harjoittavan Kekkosen aikaista alueellistamispolitiikkaa, jäseneksi liittymisen aikaista EU-politiikkaa ja Antti Rinteen historian kirjoihin eittämättä jättävää sosialistista tulonjakopolitiikkaa ilman, että on mistä ottaa. Ja matka jatkuu, Salla päättää.