Kiinan terveysviranomaiset ovat ilmoittaneet löytäneensä iäkkään pariskunnan asunnosta runsaasti jälkiä koronaviruksesta.
Lounais-Kiinassa sijaitsevan Chengdun kaupungin vähäiset Covid-19-tapaukset ovat olleet viimeiset puolen vuoden aikana peräisin matkailijoilta. Paikallisia tartuntoja todettiin edellisen kerran maaliskuussa.
Sohu-uutissivuston mukaan 69-vuotias nainen oli hakeutunut sunnuntaina sairaalaan yskän vuoksi. Hän asuu miehensä ja lapsensa kanssa samassa asunnossa toisen pariskunnan kanssa. Myös mieheltä vahvistettiin myöhemmin koronatartunta.
Henkilöt ovat työskennelleet paikallisella torilla, jonka ympärille pystytettiin pikaisesti kahdeksan virustestauspistettä. Valtiollisen Global Times -lehden mukaan koko asuinaluetta on desinfioitu ja asukkaita massatestattu.
Sichuanin maakunnan terveysjohtaja Zhu Xiaopingin mukaan asunnosta kerättiin useita virusnäytteitä. Viruksen jäämiä löytyi jääkaapista, ovenkahvoista, valokatkaisimista, ruoasta ja leikkuulaudoilta.
– Tämä tarkoittaa, että virus oli saastuttanut potilaiden kodin läpikotaisesti, Zhu Xiaoping sanoi.
Tiistaihin mennessä Chengdussa oli vahvistettu yhteensä kuusi uutta koronavirustapausta. Kommunistipuolueen paikallisjohtajan mukaan kaupunki on asetettu ”sotatilaan” epidemian leviämisen estämiseksi.