Halu vaurastumiseen korostuu pk-seudulla

Pääkaupunkiseudulla asuvien kuluttajien usko oman taloutensa näkymiin on vahva.

Yli 40 prosenttia pääkaupunkiseutulaisista uskoo oman taloutensa parantuvan seuraavan vuoden aikana, ilmenee Säästöpankkiryhmän tekemästä Näin Suomi säästää –tutkimuksesta.

– Vaikka talousuutiset pääkaupunkiseudultakin ovat olleet viime vuosina paikoin alakuloisia, uskoa tulevaisuuteen löytyy yllättävänkin paljon, sanoo pääkaupunkiseudulla toimivan Nooa Säästöpankin toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tutkimuksessa on monia merkittäviä eroja pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä.

– Paitsi, että täällä uskotaan vahvasti oman talouden paranemiseen, omaa taloutta myös suunnitellaan pidemmällä tähtäimellä. Erot näkyvät varsinkin yli kahden vuoden pidemmässä horisontissa: pääkaupunkiseudulla näin pitkälle suunnittelee yli 26 prosenttia, kun koko maan keskiarvo jää alle 19 prosenttiin, Rytkönen kertoo.

Hänen mukaansa tuloksista voisi tehdä tulkinnan, että pääkaupunkiseutulaiset ovat voivottelun sijaan ottamassa taloutensa omiin käsiinsä, ryhtymässä toimeen tilanteensa varmistamiseksi.

Poimintoja videosisällöistämme

– Uskon, että ilmiö leviää vähitellen muualle maahan ja heijastuu jossain vaiheessa myös yleiseen kuluttajien luottamukseen, Rytkönen arvelee.

Säästämistä aikoo lisätä yli 40 prosenttia pääkaupunkiseutulaisista, kun koko maassa luku on viisi prosenttiyksikköä pienempi. Lisäksi säästöön jää enemmän rahaa. Pääkaupunkiseutulaisista 28 prosentilla rahaa jää säästöön jopa yli 200 euroa kuukaudessa.

Riskiä siedetään enemmän

Niin ikään pääkaupunkiseutulaiset sietävät sijoittamisessaan riskiä hieman enemmän kuin muualla maassa.

Lisäksi pörssiosakkeisiin sijoitetaan pääkaupunkiseudulla huomattavasti useammin kuin koko maassa. Pääkaupunkiseutulaisista vastaajista lähes joka neljännellä oli pörssiosakkeita, kun koko maan keskiarvo oli 15 prosenttia.

– Sijoittamisen riskiä siedetään, koska halua vaurastumiseen ja taloudelliseen riippumattomuuteen löytyy enemmän. Samalla sijoituskohteen riskittömyyden tai pahan päivän varalle säästämisen tarve korostuvat vähemmän kuin muualla Suomessa. Asunto- ja kesämökkihaaveet korostuvat täällä säästämismotiiveina. Samalla lainaamiseen suhtaudutaan mutkattomammin, Rytkönen pohtii.

Säästöpankkiryhmä teki Näin Suomi säästää -tutkimuksen nyt kuudetta kertaa. Tutkimus toteutettiin syys-lokakuussa ja siihen osallistui 3 042 yli 14-vuotiasta suomalaista. Kaikista vastaajista lähes 12 prosenttia oli pääkaupunkiseudulta.

Mainos