Kuntien talouden heikentymisestä muistutetaan

Ensi viikolla budjettiriihessä on Kuntaliiton mielestä syytä syventyä kuntatalouden näkymiin tavallista tarkemmin.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reinan mielestä kuntatalouden heikkeneminen on otettava vakavasti budjettiriihessä.

– Ensi viikolla budjettiriiheen kokoontuvan hallituksen on syytä syventyä kuntatalouden näkymiin tavallistakin tarkemmin ja tehdä päätöksiä, joilla kuntatalouden vakautta ja ennakoitavuutta parannetaan, Reina totesi Kuntaliiton tiedotteen mukaan torstaina Joensuussa Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Kuntaliiton maakuntaseminaarissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kuntaliiton arvion mukaan kunnallisveroa tilitetään tänä vuonna kunnille noin 600 miljoonaa euroa vähemmän kuin vielä kevään kuntatalousohjelmassa arvioitiin.

– Budjettiriihessä tehtävien veroratkaisujen aiheuttamat menetykset kuntien tulopohjaan on kompensoitava täysimääräisesti hallitusohjelman mukaisesti. Sama koskee mahdollisia kuntien maksutulojen alennuksia. Muussa tapauksessa paine kuntaverojen korotuksiin peruspalvelujen ja investointitarpeiden rahoittamiseksi kasvaa entisestään, Reina muistutti.

Myös valtionosuusrahoitus on alenemassa ensi vuonna. Reina mukaan kilpailukykysopimuksen säästöt on jo imuroitu kunnilta pois valtionosuuksia leikkaamalla.

– Jotta leikkaus ei kertaantuisi, on tämä huomioitava kuntien ja valtion välisessä kustannustenjaon tarkistuksessa jo ensi vuonna.

Kuntien laskennallinen valtionosuusjärjestelmän periaatteista kiinni pitäminen on Reinan mukaan olennaista myös kuntatalouden ennakoitavuuden kannalta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olemme suhtautuneet hyvin pidättyvästi esityksiin, joiden mukaan lakisääteisten peruspalvelujen rahoittamiseen tarkoitettuja valtionosuuksia leikattaisiin ja kohdennettaisiin vieläpä ilman perusteellista valmistelua erillisiin kannustinjärjestelmiin, hän sanoi.

Lisäksi Reinan mielestä kuntaperusteisia työllisyyskokeiluja on jatkettava.

– Ne ovat tuottaneet erinomaisia tuloksia ja yhdistäneet kuntien ja valtion TE-hallinnon voimavarat työttömien parhaaksi. Kokeilujen piirissä on merkittävä osa vaikeasti työllistettävistä ihmisistä. Uusien keinojen kartoittamisen rinnalla jo toimiviksi osoittautuneita kokeiluja pitäisi jatkaa ja mieluiten laajentaa.

Mainos