Hallituspuolueiden kansanedustajien sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenten Sari Sarkomaan (kok.), Annika Saarikon (kesk.) ja Ritva Elomaan (ps.) mielestä suomalaista ammattiapteekkia pitää kehittää osana terveydenhuoltoa.
Heidän mukaansa kiireellisempänä on toimeenpantava viime vuonna julkaistu Apteekkitoiminnan ja muun lääkehuollon kehittämistyöryhmän ehdotukset. Työryhmä luovutti mietintönsä tammikuussa 2015 ja se oli yksimielinen.
– Kyseisten uudistusten toimeenpanon tulee ehdottomasti kuulua hallituksen rationaalisen lääkehoidon toimeenpano-ohjelman työhön, johon on tärkeä saada vauhtia. Työryhmä on tehnyt merkittävän työn pohtiessaan lääkehuollon uudistamistarpeita, eikä tehtyä työtä kannata heittää roskakoriin, sanoo kansanedustajatrio.
Sarkomaa, Saarikko ja Elomaa painottavat, että lääkehuollon keskeisenä tavoitteena pitää olla tarkoituksenmukainen lääkkeenkäyttö. Työryhmän tekemät kehittämisehdotukset antavat hyvän pohjan lääkehuollon uudistamistoimille.
– Erityisesti kausi-influenssarokotusten antamista apteekissa kannattaa lähteä edistämään nopealla aikataululla, toteavat kansanedustajat.
Heidän mukaansa apteekkeja kannattaa integroida syvemmälle terveydenhuoltoon sekä lisätä apteekkien ja muun terveydenhuollon välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua. Kanta -järjestelmä toimii tässä hyvänä pohjana.
Eräs lääkehoidon onnistumisen kulmakivistä ja haastekohdista liittyy sairaalasta kotiutuvan potilaan lääkehoidon jatkuvuuteen. Kansanedustajat esittävät, että sivuapteekkilupa pitäisi voida myöntää nykyistä joustavammin, esimerkiksi sairaalan yhteyteen.
– Apteekkien lukumäärää kannattaa muutenkin lisätä, mutta varmistaen apteekkiverkoston alueellinen kattavuus jatkossakin. Fimean tulee kiirehtiä uusien apteekkilupien myöntämistä. Myös apteekkilupien myöntämisperusteiden tulee olla nykyistä läpinäkyvämpiä, sanovat Sarkomaa, Saarikko ja Elomaa.