Hallitus tukee Suomen ja Viron välistä kaasuputkea 28 miljoonalla eurolla

Hallitus esittää 28 miljoonan euron rahoitusta Balticconnector-kaasuputken rakentamiseen Suomen ja Viron välille.

Rahoitus sisällytetään lokakuussa annettavaan valtion vuoden 2016 kolmanteen lisämenoarvioesitykseen valtionyhtiö Baltic Connector Oy:n pääomituksena. Linjauksesta sovittiin hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa tiistaina.

– Hallituksen päätös antaa yhtiön hallitukselle edellytykset tehdä yhdysputken rakentamista koskeva investointipäätös, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kommentoi valtioneuvoston tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rehnin mukaan yhdysputken rakentaminen on edellytys isolle rakenteelliselle muutokselle Suomen maakaasumarkkinoilla.

– Yhdysputken toteutuminen avaa maakaasumarkkinamme kilpailulle ja liittää Suomen osaksi EU:n kaasun sisämarkkinoita. Hallitus odottaa, että alan toimijat tekevät yhteistyötä maakaasumarkkinoiden kehittämiseksi.

Euroopan komissio on myöntänyt Baltic Connector Oy:lle ja Viron siirtoverkkoyhtiö Elering AS:lle yhteensä 187,5 miljoonaa euroa tukea Balticconnector-kaasuyhdysputken rakentamiseen. EU-tuki kattaa 75 prosenttia putken 250 miljoonan euron rakentamiskustannuksista.

Balticconnector on kahdensuuntainen kaasuputki, joka yhdistää Suomen ja Baltian maiden kaasuverkot.

Hanke sisältää Suomeen rakennettavat Siuntion ja Inkoon välisen 22 kilometrin pituisen maaputken ja kompressoriaseman, Inkoon ja Paldiskin välisen 78 kilometrin pituisen meriputken sekä Viroon rakennettavat 54 kilometrin pituisen maaputken, kompressoriaseman ja Tallinnan kaupunkiverkon paineenvähennysaseman.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hanke on osa EU:n Baltic Energy Market Interconnection Plan (BEMIP) -suunnitelmaa. Sen puitteissa kehitetään myös Baltian kaasuverkkoa sekä rakennetaan yhdysputki Liettuasta Puolaan. Komissio on myöntänyt mittavia tukia myös tämän putken rakentamiseen sekä Viron ja Latvian välisen kaasunsiirron kapasiteetin lisäämiseen.

Balticconnector mahdollistaa yhdessä Puolan ja Liettuan yhdysputken kanssa Suomen suljettujen kaasumarkkinoiden avaamisen kilpailulle 2020-luvun alussa. Suomalaiset maakaasun käyttäjät pääsevät kilpailuttamaan kaasunostosopimuksensa ja voivat hyödyntää myös Baltian kaasuinfrastruktuuria toimitusten varmistamisessa.

Hallitus antaa myöhemmin tänä vuonna esityksen uudeksi maakaasumarkkinalaiksi. Lisäksi Suomi valmistelee yhdessä Baltian maiden kanssa yhteistä maakaasumarkkina-aluetta.

Mainos