”Hallitus syönyt jo etukäteen joka kymmenennen lapsen elinaikaiset tulot”

Jos keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä onkin jotain ymmärrystä hallituksen rakennepakettia ja budjettia kohtaan esittänyt, kaikki sellainen oli poissa, kun kansanedustaja Esko Kiviranta käytti puolueen tyhmäpuheenvuoron valtion ensi vuoden budjetin palautekeskustelussa maanantaina.

Kivirannan mielestä Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen budjetin vakavin puute on, että se ei vauhdita kasvua ja työllisyyttä. Myös hallituksen rakennepaketista puuttuvat Kivirannan mukaan ratkaisut uusien työpaikkojen luomiseksi.

– Kokoomus ja SDP ovat pettäneet suomalaisille antamansa työllisyyslupaukset. Hallitus on myös paisuttamassa valtion velan ennennäkemättömiin mittoihin. Suomi on Kokoomuksen ja SDP:n johdolla matkalla EU:n tarkkailuluokalle. Voi arvioida, että tämä hallitus on syönyt etukäteen jo joka kymmenennen tämän vaalikauden aikana syntyneen lapsen koko elämänaikaiset tulot, Kiviranta maalaili.

Hän kertasi keskustan esittämän vaihtoehdon ja mainitsi sen yhteydessä, että edessä on 8 – 10 vuoden urakka.

– Suomen ongelmat ovat miljardiluokkaa. Siksi niihin tarvitaan nyt miljardiluokan ratkaisuja, Kiviranta sanoi ja toisti myös esityksen miljardiluokan kasvurahastosta sekä työllistäviä liikennehankkeita rahoittavasta Valtion Infra Oy:stä.

Keskusta toisaalta antaisi työllistäville pienyrittäjille ja maatalouden harjoittajille viiden prosentin yrittäjätulovähennyksen, vapauttaisi tuotannollisten investointien poisto-oikeuden ja esittää yksinyrittäjille ensimmäisen työntekijän palkkatukea.

Uudistuksia Keskusta rahoittaisi muun muassa jaksottamalla yhteisöveron alentamisen niin, että vuonna 2014 yhteisöveroa alennettaisiin 2,5 prosenttiyksikköä ja vuonna 2015 kahden prosenttiyksikön verran. Osana yritysverotuksen kokonaisuutta keskusta jaksottaisi samalla tavalla myös osinkoverotuksen muutoksen. Kotimaisen, kasvollisen omistajuuden tukemiseksi Keskusta tekisi verottomiksi pörssiyhtiöistä saatavat enintään 1 000 euron osinkotulot. Tämä koskee noin 800 000 osakesäästäjää.

Budjettiin sisältyvät kuntien valtionosuusleikkaukset puolue torjuu ja sanoo kartoittaneensa kunnissa mahdollisuudet jopa kolmen miljardin euron tehostamiseen. Keskusta myös siirtäisi omaishoidon tuen Kelalle, ja esittää kunnallista kotipalvelua lapsiperheille, maakunnan kehittämisrahaa sekä yksityisteiden kunnossapitoa ja parantamista.

Mainos