Hallitus selvittää terroristeiksi lähtevien turvapaikan perumista

Hallitus käynnistää sisäministeriön ja suojelupoliisin kanssa selvityksen lakimuutoksesta, jolla ns. vierastaistelijoiksi lähtevien turvapaikan voisi perua.

Kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Ville Tavio (ps.) on tyytyväinen asian etenemisestä hallituksessa.

– Nykyisin turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt sotarikoksen. Olisi loogista, että myös terroristeiksi lähtevien henkilöiden turvapaikat perutaan, hän sanoo.

– On käsittämätöntä, että historian julmimmissa terroristijärjestöissä taistelevat saavat Suomeen palatessaan yhteiskunnan ylläpidon ja kriisiterapiat, Tavio ihmettelee.

Mainos