”Hallitus päätti tästä hämärässä” – ”Sdp:n kulttuuri on tehdä lehmänkauppoja joka asiassa”

Hallintarekisterit kuumensivat kansanedustajia tiistaina täysistunnon keskustelussa.

Sdp:n Pia Viitanen arvosteli hallitusta, jossa hänen mukaansa kokoomus päättää ja perussuomalaiset keksivät perustelut.

Hallintarekisterikeskustelun avainsana olivat lehmänkaupat. Sdp syytti niistä perussuomalaisia; talousvaliokunnan perussuomalainen puheenjohtaja Kaj Turunen ei ymmärtänyt väitettä lainkaan ja sanoi Sdp:n ilmeisesti oppineen tekemään niitä kaikessa.

Kokoomuksen Harri Jaskarin mukaan Suomi on koko ajan halunnut mennä asiassa avoimeen suuntaan.

– Ja hieno juttu: Suomeen ei tule hallintarekistereitä. Tervetuloa katsomaan Suomeen, miten avointa yhteiskunta täällä on. Tämä on esimerkkimaa muulle Euroopalle, Harri Jaskari sanoi.

PS:n Kaj Turunen sanoi, ettei tunne sosiaalidemokraattien poliittista kulttuuria.

– Myyttekö te aina joka asiassa jotakin? Minä en ole tottunut minkään näköisiä lehmänkauppoja. Asiat käsitellään yksitellen. Olen ilmeisesti niin tuore kansanedustaja etten tunne tällaisia lehmänkauppoja mitä te olette olleet tekemässä, Kaj Turunen ihmetteli Sdp:lle.

Sdp:n ryhmäjohtaja Antti Lindtmanin mukaan on mustaa valkoisella siitä, että Kaj Turunen vielä joulukuussa sanoi, ettei Suomen tarvitse eikä kannata muuttaa lakia niin, että omistukset voitaisiin piilottaa hallintarekisteriin ulkomaille.

– Olennaista on se, että tästä päätettiin kehysriihen hämärässä, ja se tieto pimitettiin. Edustaja Turunen, jätätte vastaamatta: mikä lehmänkauppa tässä on tehty kun olette 180 astetta muuttaneet mielipidettänne. Mikä on se hinta jonka perussuomalaiset maksoivat? Onko se se, että saatte jatkaa hallituksessa, Antti Lindtman kysyi.

Poimintoja videosisällöistämme

Kaj Turusen mukaan ”missään hämärässä ei ole päätetty yhtään mitään, kehysriihi ei ole mikään hämärä paikka”.

– Mitään lehmänkauppoja ei ole tehty, Kaj Turunen sanoi.

– Perussuomalaiset käsittelee jokaisen asian sellaisena kuin se on. Jos näistä ruvetaan tekemään sulle-mulle -juttuja, ei tästä tule mitään. Sosiaalidemokraatit syyttävät jostain lehmänkaupoista aivan kuin se olisi normaali poliittinen kulttuuri! Minulle se on äärettömän vieras toimintamuoto.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan lehmänkaupat ja hämärässä-sopiminen eivät ole kauhean hyviä argumentteja.

– Pitäisi käsitellä itse asiaa. Ja kun hallitus on koolla, niin silloin hallituspuolueet käyvät läpi pöydällä olevia asioita. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.

– Te yritätte vain maalata tämän ja saada tämän näyttämään ongelmalliselta, kun itse asia josta te puhutte: ei ole enää huolta. Hallintarekisteriä ei tule Suomeen, Orpo totesi oppositiolle.

Mainos