Sosiaalinen media on muuttanut politiikkaa. Vuoropuhelukanavat päättäjien ja kansalaisten välillä ovat lisääntyneet. Siinä missä ennen joku ministeri sai kunnian puhua kansalaisille valtalehtien kolumnien kautta ja rivikansanedustaja kotikaupunkinsa kaupunginosalehden kautta, nyt jokainen kunnanvaltuutettukin pystyy pitämään blogia. Ja kansalaiset voivat niitä kommentoida.
Mutta… Kuten kaikilla muillakin ilmiöillä, tälläkin on kääntöpuolensa. Monen poliitikon some-käytös on omiaan nakertamaan kansalaisten uskoa demokratiaan. Enkä nyt puhu Hirvisaarista tai Halla-ahoista, vaan nk. perinteisten valtapuolueiden kansanedustajien kirjoituksista.
Blogeissa näkee paljon hallituspuolueiden kansanedustajien vuodatuksia siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Nämä vuodatukset eittämättä helpottavat turhautuneen rivikansanedustajan oloa, mutta ne saattavat hämmentää äänestäjää ja jopa näivettää edustuksellista demokratiaa.
Kuulen jo, miten joku kavahtaa: Ettäkö epäkohtia ei pitäisi tuoda esiin? Vaikenemallako saadaan parempi Suomi?
Ongelma ei ole siinä, että puhutaan, vaan siinä, kuka puhuu.
Mitä äänestäjien pitäisi ajatella, kun kansanedustajat, joiden puolue on ollut vuosikausia hallituksessa, julkaisevat blogeja, joissa on pitkä listasta epäkohtia? Tai silloin kun kunnanvaltuutettu, jonka puolueen miehet ja naiset ovat hänen kotikaupungissaan kaikilla keskeisillä päättäjäpaikoilla, kirjoittaa, että taas tehdään älyttömiä päätöksiä.
Edellisissä vaaleissa nämä samat henkilöt pyysivät rahaa ja ääniä, jotta heistä tulisi päättäjiä. Nyt kun he sitä ovat ja vieläpä valta/hallituspuolueessa, he sitten päivittelevät, että asioille pitäisi tehdä jotain. On aivan luonnollista, että äänestäjät toteavat näihin valitusvirsiin: No tee sitten! (Ja kyllä he näin toteavat, mikä selviää blogien kommenteista aika nopeasti).
Totta kai kaikki politiikan asiantuntijat tietävät, ettei asia ole näin yksinkertainen. Ei päätöksiä tehdä tyhjiössä. Meillä on koalitiohallitus, eikä kaupunginvaltuustoissa ole hallitus-oppositio vastakkainasettelua vaan sopimisjohtamista. Mutta eivät virkaan pyrkivät potentiaaliset päättäjät näitä asioita äänestäjilleen vaalikampanjoissaan mainosta, tai edes mainitse.
”Äänestä minua, minä parannan kouluruokailua, siis ainakin jos neuvottelutulos hallitusohjelmasta sen sallii!”Kieltämättä aika heikko vaalislogan.
Oppositiopolitiikalla on roolinsa, mutta hallituspuolueiden kansanedustajat ja suurimpien valtuustoryhmien valtuutetut sopivat siihen aika huonosti. Se saa valtaapitävän valittajan näyttämään saamattomalta, ja mikä pahinta –se saa kansalaisen esittämään koko edustuksellisen demokratian kannalta kohtalokkaan kysymyksen: Miksi äänestäisin, kun ei ne kuitenkaan näytä saavan mitään aikaan.
Ja senhän hallituspuolueen kansanedustaja juuri epäkohtia listaavassa blogissaan myönsi.
Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhde- ja vaikuttajaviestintään erikoistuneen Fipra-Finland konsulttitoimiston osakas.