Hallitus keskustellut uudistuksista – ”Kaikille joku on hankalaa, ja joillekin kaikki on hankalaa”

Jan Vapaavuoren mukaan Suomi näivettyy, jos tarvittavia rakenteellisia uudistuksia ei kyetä tekemään.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) tyynnytteli Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa keskustelua kokoomuksen ja SDP:n nokittelusta. Hänen mukaansa kyse on ”tyypilisestä loppukesän heittelystä”.

– Kyllä meillä ihan hyvät välit on. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että on kohtuullisen kummallista, jos Suomessa ei voi käydä rakentavaa talouspoliittista keskustelua. Tuntuu hieman erikoiselta, jos ajatellaan, ettei elinkeinoministeri voi käydä keskustelua talouspolitiikasta, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuoren tulkittiin aloittaneen kiistely, kun hän moitti valtiovarainministeriön budjettiesitystä. Ministeri sanoo edelleen, että olisi toivonut valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) budjettiesityksestä uusia avauksia. Vapaavuoren mukaan on kuitenkin hyvä, että niitä saadaan parin viikon kuluttua hallituksen sisäiseen budjettiriiheen.

Urpilaisen peräänkuuluttamien kipeiden rakenteellisten uudistusten sisällöstä on Vapaavuoren mukaan käyty hallituksen sisällä alustavia keskusteluja.

– Yleisellä tasolla on puhuttu, virkamiestasolla on valmisteltu ja kehysriihessä tehdään päätöksiä.

Vapaavuori ennakoi päätöksenteosta vaikeaa.

– Yhteisymmärrys löytyy helposti yleisellä tasolla, mutta kun ruvetaan tekemään konkreettisia päätöksiä, se onkin yllättävän vaikeaa. Suomessa kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että taloudellinen tilanteemme on heikko, mutta kun pitäisi tehdä päätöksiä, se osoittautuu aina ja kaikissa olosuhteissa, eikä pelkästään tämän hallituksen aikana, aina kuitenkin vaikeaksi. Kuten valtiovarainministeri totesi, ne ovat kipeitä, ne vaikuttavat ihmisten arjessa ainakin lyhyellä aikavälillä.

Vapaavuoren mukaan tulevat päätökset liittyvät työurien pidentämiseen sekä keskeltä, alkuvaiheesta että lopusta. Keskusteluja on käyty muun muassa opintotuen rakenteesta ja opintoaikojen nopeuttamisesta, vuorotteluvapaista, eläkekysymyksistä sekä työn vastaanottamishalukkuudesta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Jos meillä on tilanteita, jossa niin sanottu työn vastaanottaminen ei kannata tai osa ihmisistä kokee, että työtä ei kannata ottaa vastaan, niin silloin meillä on tietenkin kannustinongelma. Tähän pitää myös pystyä pureutumaan.

Vapaavuoren mukaan optimitilanne olisi se, että hallitus pystyisi päättämään useista rakenteellisista muutoksista.

– Mitä useammalla sektorilla tehdään uudistuksia, sitä ehkä vähemmän dramaattisia niiden pitää olla.

Esimerkiksi eläkeiän nostaminen on vaikea pala SDP:lle. Vasemmistoliitto on suhtautunut torjuvasti opintotuen rakenteiden uudistamiseen. Kristillisdemokraatit eivät halua koskea kotihoidontukeen.

– Kaikille joku on hankalaa, ja joillekin kaikki on hankalaa. Kaikkein hankalinta on se, ettei näitä uudistuksia tehdä, Vapaavuori sanoo.

Hänen mukaansa vaihtoehto uudistusten tekemiselle on se, että Suomi näivettyy ja totutusta hyvinvoinnista joudutaan luopumaan.

Hallitus toivoo työmarkkinajärjestöiltä maltillista palkkaratkaisua. Vapaavuori uskoo keskitetyn mallin syntyyn. Hän ei kuitenkaan piittaa muotoseikoista. Olennaista on, että ratkaisu parantaa Suomen kustannuskilpailukykyä.

– Tehdään se keskitetysti vai ei, on aivan toissijainen asia, Vapaavuori sanoo.

Mainos