Sanna Marinin (sd.) hallitus ei päässyt tiistaina yhteisymmärrykseen mahdollisista liikkumisrajoituksista. Neuvottelut jatkuivat tiistaina puolelleöihin saakka.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan rajoitukset voitaisiin määrätä erillisellä asetuksella enintään kolmeksi viikoksi kerrallaan sellaisille alueille, joilla epidemian hillitsemisen ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamisen katsotaan niitä edellyttävän.
Rajoitusten lähtökohtana suunnitelmassa on, ettei omasta pihapiiristä saa poistua ilman laissa säädettyä perustetta. Liikkumisrajoituksen rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon. Lain noudattamista valvoo poliisi.
Luonnoksessa liikkumisrajoituksiin sisältyy kuitenkin lukuisia poikkeuksia. Esimerkiksi töissä, ruokakaupassa, apteekissa, postissa, pankissa tai terveyden- ja sosiaalihuollon palveluissa saisi käydä. Liikkuminen olisi sallittua myös koulunkäyntiin tai opiskeluun osallistumiseksi.
Vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneet lapset saisivat ulkoilla ja leikkiä muiden lasten kanssa.
Hallituksen neuvottelut jatkuvat tänään.