Hallitus päätti maaliskuisessa kehysriihessään osana vuosien 2015–2018 julkisen talouden suunnitelmaa 600 miljoonan euron kasvuohjelmasta. Hallituksen arvion mukaan sen ns. vipuvaikutukset nousevat miljardiluokkaan.
Lisäbudjetti sisältää koko joukon erilaisia lisäyksiä talouskasvun ja työllisyyden tukemiseksi. Siinä esitetään muun muassa parannuksia liikenneinfrastruktuuriin, lisää opiskelupaikkoja korkeakouluihin ja tukea aikuiskoulutukseen sekä määrärahoja rakennus- ja korjaushankkeisiin.
Lisätalousarvioesityksen myötä budjettitalouden tuloarvio kuluvalle vuodelle on 47,5 miljardia euroa ja menoarvio 54,6 miljardia euroa. Alijäämä on siten noin 7,1 miljardia euroa.
Valtionvelan arvioidaan olevan vuoden lopussa noin 49 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Hallituksen lisätalousarvioesitys annetaan eduskunnalle torstaina.