”Hallituksen pitää käyttää kaikki keinot investointien ja tuottavuuden edistämiseksi”

Yritysverotusta pitäisi Teknologiateollisuus ry:n mielestä uudistaa kannustamaan investointeja olennaisesti nykyistä paremmin.

Kun maailmantalouden kasvu ei auta Suomen vientiä, niin jäljelle jäävät Teknologiateollisuus ry:n mukaan vain kotimaiset keinot vaikuttaa tilanteeseen.

– Nykyistä paremmat investointikannusteet ja sen rinnalla muutkin tuottavuutta parantavat toimet ovat ratkaisevia kilpailukyvyn parantamisessa, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen arvioi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yritysten investoinnit Suomessa ovat hänen mielestään nykyisellään huolestuttavan matalalla tasolla. Suomen investointien kehitys on heikkoa myös verrattuna keskeisiin kilpailijamaihin.

Teknologiateollisuus ry muistuttaa, että yritysten tuotannolliset investoinnit ovat Suomessa vähentyneet 22 prosenttia vuodesta 2008. Tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit ovat 27 prosenttia alemmalla tasolla.

Teknologiateollisuuden yritykset investoivat vuosittain Suomessa noin 5,5 miljardia euroa. Turusen mukaan investointitaso on kuitenkin riittämätön saamaan aikaan tarvittavaa talouskasvua ja tuottavuutta sekä lisää työpaikkoja.

– Tarvetta olisi nyt panostaa erityisesti digitaalisuuteen, automaatioon, robotiikkaan sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Myös tuotannon laajennuksille ja uusien tuotteiden tuotannolle on huutava tarve, Turunen luettelee.

Hän toivoo, että hallituksen ottaisi budjettiriihessään käyttöön kaikki mahdolliset keinot yritysten investointien ja tuottavuuden edistämiseksi. Muiden toimien ohella yritysverotusta tulisi hänen mielestään uudistaa niin, että sen kannusteet investoinneille paranisivat olennaisesti nykyisestä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Teknologiateollisuus tukee hallituksen suunnitelmia yritysverotuksen varausmallin kokeilulle, Turunen kertoo.

Lue myös:

Teknologiateollisuus ei usko tilanteensa helpottuvan tänä vuonna

Mainos