Venäjän hyökättyä naapurimaahansa Ukrainaan Suomi päätti luopua liittoutumattomuudesta ja hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Suomi arvioi, että Nato-sopimuksen 5. artiklan turvatakuut yhteisestä puolustuksesta olisivat uskottava turvallisuusratkaisu. Maailman suurin sotilaallinen voima ehkäisisi ennalta hyökkäyksen tai sen tapahduttua, löisi hyökkääjän. Suomi sitoutuu osallistumaan yhteisen puolustuksen suunnitteluun ja toimeenpanoon kaikilta osin.
Hallituksen esitys Natoon liittymisestä (HE 315/2022 vp) on kuitenkin tuulahdus menneeltä YYA-ajalta. Siinä mennään länteen, mutta yritetään vakuuttaa, ettei Suomi ole kuitenkaan mitenkään poliittisesti sitoutunut länteen. Esityksen kaikkien Nato-sitoumusten osalta todetaan, että Suomella on veto-oikeus. Suomi aikanaan harkitsee, mitä se todella kriisitilanteessa tekee. Suomi aikoo olla Naton jäsenenä turkkilainen basaarikauppias.
Esityksessä todetaan, että ”Suomi päättää edelleen itse sotilaallisen maanpuolustuksen toteuttamisperiaatteista”. ”Suomi saa määrätä itse sotilaallisesta puolustuksestaan, joka sisältää myös sen, että Suomi saa määrätä itse, millä edellytyksillä toisten maiden sotilasjoukot voivat saapua Suomen alueelle” ja että tämä edellyttää nimenomaista pyyntöä tai suostumusta. Sopimuksella ei annettaisi toimivaltaa Suomen alueella Naton joukoille. ”Naton jäsenenä Suomi ei rajoittaisi mahdollisuuksia oman puolustuksensa järjestämiseen missään tilanteessa.”
Naton yhteisen puolustuksen ytimestä artikla 5:stä todetaan: ”Suomen ratkaistavaksi jäisi, miten Suomi vastaa yhteisen puolustuksen aktivointiin 5 artiklan tilanteessa. Päätös 5 artiklan aktivoinnista tapahtuisi Naton neuvostossa, jolloin Suomi osallistuisi jäsenenä sen aktivoimista koskevaan, jäsenvaltioiden konsensuksella tapahtuvaan päätöksentekoon.” Eli vaikka johonkin Nato-maahan hyökättäisiin, Suomi voisi todeta, ettei se ole havainnut mitään hyökkäystä. Yhteisestä puolustuksesta todetaan: ”Naton jäsenenä Suomelta edellytettäisiin tällaisessa tilanteessa omien voimavarojensa suhteessa tapahtuvaa osallistumista. Suomi tekisi itsenäisesti ratkaisunsa 5 artiklan mukaiseen velvoitteeseen vastaamisesta oman valtiosääntönsä mukaisesti. Velvoitteen toteuttamistapa jäisi Suomen harkintaan.”
Yhteenvedon omaisesti esityksessä todetaan, että päätökset Natossa tehdään konsensuksella ja mitään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevaa päätöksentekovaltaa ei siirry Natolle. Naton toimielimet eivät saa määräysvaltaa jäsenvaltioiden puolustuspolitiikan toteuttamiseen. Kyse olisi itsenäisten valtioiden yhteistyöstä, jolla ei siirrettäisi toimivaltaa ylikansalliselle toimielimelle. Kunkin jäsenvaltion toimintavapauteen jäisi konkreettinen päätös siitä, miten se osallistuu yhteiseen puolustukseen.
Naton tehtävä on taata uskottava ja tehokas puolustus. Siksi puolustussuunnitteluprosessissa varmistetaan, että puolustajalla on tarvittavat joukot ja suorituskyvyt Naton tehtävien toteuttamiseen. Nato hyväksyy suorituskykytavoitteet, jotka toimeenpannaan ja resursoidaan kansallisesti. Nato tekee operatiiviset suunnitelmat hyökkäyksen varalle. Puolustuksen tukemiseksi laaditaan varautumissuunnitelmat. Naton itsenäiset jäsenvaltiot tekevät nämä suunnitelmat yhdessä. Mutta ne tehdään tarkoituksella, että jäsenmaat tukevat toisiaan.
Suomen kansallinen intressi potentiaalisena hyökkäyksen kohteena on, että artikla 5 on mahdollisimman sitova. Jos hyökkäys tapahtuu, silloin Naton ja Nato-maiden on heti toimittava suunnitelmien mukaisesti. Silloin ei tarvita seminaareja tai perustuslain toimivaltasääntöjen tulkinnan pohdintaa. Silloin ei myöskään riitä, että jotkut maat alkavat pohtimaan, riittäisikö hyökkäystä paheksuva julkilausuma artikla 5:n täytäntöönpanemiseksi.
Hallituksen esityksen perustelut ovat hämmentävät, selvästi Suomen kansallisten etujen vastaiset ja antavat täysin väärän kuvan Suomen poliittisista tavoitteista. Valtiosääntömme paras asiantuntija professori Mikael Hidén toteaakin lausunnossaan perustuslakivaliokunnalle: ”Voidaan kysyä, kuinka realistisen kuvan NATO:n jäsenyyden merkityksestä tällainen detaljikysymys kerrallaan tapahtuva juridinen tarkastelu antaa.” Mitä ilmeisintä onkin, että hallituksen esityksen perusteluiden kirjoittajan tarkoitus on ollut yksinomaan todistaa, että Nato-jäsenyys ei tarkoita merkittävää toimivallan siirtoa Natolle ja siksi esitys voidaan hyväksyä eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä.
Innostuneena hallituksen esityksen perusteluista professori Martin Scheinin ehti jo kirjoittaa (HS 14.1.2023): ”Perustuslain mukaan sodasta ja rauhasta päättää tasavallan presidentti eduskunnan suostumuksella. Jos toinen jäsenmaa joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, Suomen olisi ensin valittava sellaiset avunannon muodot, jotka eivät tarkoita asettumista valtioiden välisen aseellisen konfliktin eli sodan osapuoleksi, kunnes eduskunta antaa suostumuksen sotaan osallistumiselle”. Lisäksi Scheinin katsoo, että Suomen ei tule ottaa alueelleen toisen valtion komentovallassa olevia joukkoja tai aseita.
Scheinin ei näe kokonaisuutta. Nato-jäsenyys merkitsee yhteistä puolustusta ja jonkun maan hyökätessä Nato-maan kimppuun on se samalla hyökkäys kaikkia Nato-maita vastaan.
Jotta hallitus ja eduskunta eivät sotke Nato-jäsenyyttä solmuun, on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan syytä mietinnössään avoimesti kertoa, mihin Suomi jäsenyydellä sitoutuu. Perusteltua olisi myös avata päätöksentekoprosessi tilanteessa, jossa johonkin Nato-maahan kuten Baltian maihin tai Suomeen hyökätään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, jos johonkin Nato-maahan hyökätään, kokoontuvat Nato-suurlähettiläät Brysselissä ja kansallisten ohjeistustensa mukaisesti toteavat tosiasian, hyökkäyksen, tapahtuneen. Tämän jälkeen paikalla olevat joukot eivät vain torju heihin kohdistuvaa hyökkäystä, vaan Nato käyttää kaiken arsenaalinsa hyökkääjän torjumiseksi ennalta tehtyjen suunnitelmien mukaisesti.
