Hallituksen kaatuminen ja uudet vaalit eivät muuttaisi mitään Italiassa

Vaivoin kasassa pysyvän Italian vasemmiston ja keskustaoikeiston yhteishallituksen kaatuminen ja uudet vaalit tuskin muuttaisivat poliittista pattitilannetta.

Helmikuun parlamenttivaalien jälkeen vaivalla muodostettu Enrico Lettan hallituksen kaatumista on povailtu pitkin kesää. Epäpyhä allianssi sosialistisen PD ja keskustaoikeistolaisen PdL:n välillä jouduttiin tekemään, kun populistinen ja eurovastainen Viiden tähden liike (M5S) nousi vaalien suurimmaksi voittajaksi 25,6 prosentin ääniosuudella.

Lopullista niittiä hallitukselle on povattu siitä, jos PdL:n johtaja Silvio Berlusconi äänestetään ulos senaatista saamansa veropetostuomion vuoksi. Tuore mielipidemittaus kuitenkin näyttää, että uudet vaalit eivät välttämättä maan poliittista pattitilanne muuttaisi.

Demos-tutkimuslaitoksen La Repubblica -sanomalehdelle tekemän mittauksen mukaan sosialistisen PD:n kannatus on 28,5 prosenttia PdL:n 26,2 prosenttia ja populistien 20,9 prosenttia, jos vaalit pidettäisiin nyt eli ei kovinkaan kaukana helmikuisesta vaalituloksesta. Vaaleissa PD sai 25,4 ja PdL 21,6 prosenttia äänistä.

Enemmistöä ei saisi yksinään kukaan, vaikka mukaan laskettaisiin pääpuolueiden apupuolueet. Hallituskoalition muodostaminen olisi siis vähintään yhtä tuskainen prosessi kuin muutama kuukausi sitten.

Berlusconin puolueessa on ollut kovaa hinkua kaataa hallitus, mutta mielipidemittaus ei välttämättä tue hanketta. Hallituspuolueiden äänestäjien keskuudessa koalition suosio on yllättävän korkea. Berlusconin kannattajista 60 prosenttia tukee hallitusta ja PD:n kannattajista 74 prosenttia.

Poliittisen keskustan lilliputtipuolueissa hallitusta tukee 80 prosenttia niiden kannattajista. Vain Viiden tähden liikkeen piirissä hallitus lytätään melko täysin: 80 prosenttia pitää sitä huonona.

Sitä paitsi 57 prosenttia italialaista uskoo, että hallitus pysyy kasassa ainakin seuraavat kuusi kuukautta ja 40 prosenttia uskoo, että peräti seuraavan vuoden.

Tutkimukseen haastateltiin 10.-12. syyskuuta 1245 italialaista. Mittauksen virhemarginaali on 2,8 prosenttia suuntaansa.

Mainos