Hallituksen ilmastotekoja ihmetellään: Tuloksista ei edes arvioita

Kokoomusedustajat vaativat yritystukien painopisteen siirtämistä ilmastoinvestointeihin.

Kokoomuksen ympäristövaliokunnan jäsenet Saara-Sofia Sirén, Sari Multala ja Mari-Leena Talvitie ovat pettyneitä ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkoselta (vihr.) saamaansa vastaukseen hallituksen ilmastotoimista.

Kokoomusedustajat tekivät lokakuussa ministerille kirjallisen kysymyksen, jossa tiedusteltiin Suomen kokonaispäästöjen vähentymistä ensi vuonna. Kansanedustajien mukaan Mikkonen ei antanut vastauksessaan tarkkaa arviota hallituksen ilmastopolitiikan vaikutuksista päästöihin.

– Selvitetään, selvitetään ja työryhmät kyllä ratkaisevat. Saamme kuulla samoja ympäripyöreitä lupauksia. Hallitus ei kuitenkaan kykene edes arvioimaan, minkä verran sen toimet vähentävät päästöjä ensi vuonna! Tämäkin siitä huolimatta, että hallitus on vannoutunut perustavansa päätöksensä tutkittuun tietoon, kokoomusedustajat toteavat.

Kokoomusedustajien mukaan hallituksen ilmastotavoitteiden ja -toimien välinen päästökuilu on niin iso, että se vastaa yli kolmannesta Suomen vuosittaisista päästöistä.

Edustajien mukaan yritystukien painopiste on siirrettävä ilmastoinvestointeihin.

– Kokoomus karsisi ympäristölle haitallisia tukia lähes puolella miljardilla eurolla. Hallitus sen sijaan lisää yritystukia 100 miljoonalla eurolla. Leikkaisimme esimerkiksi porrastetusti turpeen veroetua, joka näyttää olevan hallitukselle asia, josta ei voi puhua – kaikkien asiantuntijoiden suosituksista huolimatta.

– Tukisimme päästöttömien ratkaisujen yleistymistä. Kohdistaisimme rahoitusta muun muassa pienydinvoiman tuotekehitykseen, edustajat sanovat.

Kansanedustajat muistuttavat, että Ilmastopaneelin mukaan Suomen päästöt saisivat olla vuonna 2035 enää 21,4 miljoonaa tonnia. Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat tällä hetkellä 56,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiksi muutettuina.

– Rinteen hallitusohjelman kunnianhimo on kuihtunut riitelyyn. Näillä päätöksillä ei olla sillä hiilineutraalisuuden 2035-uralla, joka on luvattu eduskuntatalon portailla mieltään osoittaville nuorille. Muutoksen kustannukset nousevat sitä suuremmaksi, mitä kauemmin joudumme odottamaan, edustajat summaavat.

Mainos