Hallituksen esitys mahdollistaisi rekisteröidyn parisuhteen muuttamisen avioliitoksi

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen avioliittolain muutoksen edellyttämistä muista lainmuutoksista.

Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 avioliittolain muutoksen, jonka myötä myös samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat solmia avioliiton. Avioliittolain muutos tulee voimaan 1. maaliskuuta 2017.

Hallitus on tänään 15.10. antanut eduskunnalle esityksen, joka koskee avioliittolain muutoksen edellyttämiä muita lainmuutoksia. Muita säännöksiä on tarpeen muuttaa niin, että ne soveltuvat myös samaa sukupuolta oleviin pareihin, selviää oikeusministeriön tiedotteesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esityksen mukaan parisuhteensa rekisteröineet puolisot voisivat 1. maaliskuuta 2017 jälkeen yhteisellä ilmoituksella muuttaa rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi. Muutos ei siis tapahtuisi automaattisesti. Heidän ei myöskään tarvitsisi ensin erota, jos he haluavat muuttaa suhteensa avioliitoksi.

Ilmoitus tehtäisiin maistraattiin. Sen tekemiselle ei olisi määräaikaa. Ilmoituksen pohjalta maistraatti tekisi tarvittavat muutokset väestötietojärjestelmän tietoihin. Rekisteröity parisuhde olisi esityksen mukaan voimassa avioliittona siitä päivästä, jona maistraatti on vastaanottanut ilmoituksen.

Vain Suomessa rekisteröity parisuhde voitaisiin muuttaa avioliitoksi. Ulkomailla rekisteröidyn parisuhteen muuttaminen Suomessa ilmoituksella avioliitoksi olisi esityksen mukaan ongelmallinen siksi, että rekisteröity parisuhde ei ole maailmanlaajuisesti yhtenäinen käsite.

Parisuhteiden rekisteröinnistä luovuttaisiin

Esityksen mukaan samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudesta rekisteröidä parisuhteensa luovuttaisiin. Muilta osin laki rekisteröidystä parisuhteesta jäisi voimaan. Ennen avioliittolain muutoksen voimaantuloa rekisteröityihin parisuhteisiin samoin kuin ulkomailla rekisteröityihin parisuhteisiin sovellettaisiin jatkossakin lakia rekisteröidystä parisuhteesta.

Poimintoja videosisällöistämme

Rekisteröity parisuhde säilyisi siten samaa sukupuolta olevia henkilöitä koskevana oikeudellisena instituutiona, mutta uusia rekisteröityjä parisuhteita ei syntyisi. Avioliittolain muutoksen voimaantultua parisuhteen rekisteröinti ei siis jäisi vaihtoehdoksi avioliiton solmimiselle.

Transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetusta laista poistettaisiin niin kutsuttu naimattomuusvaatimus, jonka mukaan sukupuolen vahvistamista hakeva henkilö ei saa olla avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.

Uskonnonvapauslakiin muutos

Uskonnonvapauslain mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Jos huoltajat eivät lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi kuitenkin lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittymisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esityksen mukaan tämä poikkeusmahdollisuus poistettaisiin ja jatkossa edellytyksenä olisi aina huoltajien yhteinen päätös. Jos yksimielisyyttä ei olisi eikä tuomioistuin olisi päättänyt huoltajien tehtävienjaosta tässä asiassa erikseen, lapsen kuuluminen uskonnolliseen yhdyskuntaan jäisi avoimeksi.

Parisuhteita on rekisteröity maistraateissa vuosittain noin 300. Vuonna 2014 Suomessa oli 2 435 rekisteröityä paria.

Hallituksen eduskunnalle antama esitys ei sisällä muutoksia sosiaaliturvaetuuksia tai sosiaali- ja terveyspalveluita koskeviin lakeihin. Niitä koskeva esitys valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriössä, ja myös se on tarkoitus antaa eduskunnalle niin, että muutokset voivat tulla voimaan maaliskuun 2017 alusta.

Mainos