Autoverolakia muutettaisiin valtioneuvoston tiedotteen mukaan siten, että pieni- ja keskipäästöisten autojen autoveroa alennettaisiin vaiheittain.
Autovero alenisi auton ominaishiilidioksidipäästöstä riippuen vuoteen 2019 mennessä enimmillään 5,4 prosenttiyksikköä.
Ajoneuvoverolakia muutettaisiin taas korottamalla ajoneuvoveron perusveroa kaikilta henkilö- ja pakettiautoilta 36,50 euroa vuodessa.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan autoverolakiin tehtäväksi Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun edellyttämät muutokset käytettyinä maahan tuotavien ajoneuvojen veron määräämisessä. Käytännössä tällä tarkoitetaan niin kutsutun historiallisen veroprosentin käytännön soveltamista. Se merkitsee sitä, ettei käytettynä toisesta EU:n jäsenvaltiosta tuotavasta ajoneuvosta kannettava vero saa ylittää vastaavan jo Suomen markkinoilla olevan ajoneuvon arvon sisältämää veron määrää.
Lain autoverolain muuttamisesta on määrä tulla voimaan vuoden 2016 alusta. Veronalennukset toteutettaisiin asteittain neljässä vaiheessa vuosien 2016–2019 alusta.
Käytettyinä maahantuotujen ajoneuvojen, joista on kannettu liikaa veroa, autoverotusta voitaisiin oikaista 1.1.2012 ehdotetun lain mukaiseksi. Myös laki ajoneuvoverolain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2016 alusta. Korotettua ajoneuvoveron perusveroa sovellettaisiin kuitenkin vasta 1.1.2017 ja sen jälkeisiltä päiviltä kannettavaan veroon.