Sisäministeriö on koordinoinut ohjelman valmistelua ja se on tehty laajassa yhteistyössä eri ministeriöiden kesken. Se tähtää muun muassa ihmiskaupan uhrien parempaan tunnistamiseen ja auttamiseen.
– Ohjelman toteuttaminen vaatii laajapohjaista yhteistyötä ja merkittävää taloudellista panostusta erilaisiin ihmiskaupan uhrien etsivää työtä, tunnistamista ja auttamista koskeviin kehittämistoimiin, kertoo johtava asiantuntija Veli-Pekka Rautava sisäministeriöstä. Hän toimii valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattorina.
Suomea sitovat lukuisat kansainväliset ihmiskauppaan liittyvät sopimukset ja velvoitteet kuten esimerkiksi YK:n kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen sopimukseen liittyvä lisäpöytäkirja sekä Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastainen sopimus.
Ohjelma hyväksyttiin sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministerityöryhmässä 4. lokakuuta.
Toimintaohjelmaan sisältyy yhdeksän eri toimenpidettä, joihin liittyy 24 konkreettista toimea. Toimenpiteet liittyvät esimerkiksi uhreja etsivän työn, tunnistamisen ja auttamisen tehostamiseen.
Ohjelmalla tehostetaan myös työperäisen ihmiskaupan vastaista toimintaa. Työsuojeluviranomaiset ohjeistetaan paljastamaan ihmiskauppaa entistä paremmin. Tavoitteena on myös lisätä työsuojeluviranomaisten oikeutta saada ihmiskaupan paljastamiseen tarvittavaa salassa pidettävää tietoa.
Suomessa ilmi tulleet ihmiskauppatapaukset ovat koskeneet muun muassa työperäistä ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa. Työelämään liittyviä tapauksia on tullut ilmi esimerkiksi ravintola-alalla.
Poliisin tietoon on tullut viime aikoina vuosittain noin 20-30 epäiltyä ihmiskaupparikosta. Yhteen tilastoituun ihmiskaupparikokseen voi sisältyä useampia kuin yksi tekijä sekä vastaavasti myös useampi uhri.