Autetuksi tulemiseen ei aina riitä, että ihmisellä on halu auttaa toista. Sen sijaan auttaminen on ihmisryhmien, yhteisöjen ja yhteiskunnan keskinäistä tekemistä. Lapin yliopistossa väittelevä Liisa Hokkanen muotoilee auttamisen teoriaa, joka hahmottelee auttamisen yhteiskunnallisia edellytyksiä.
Hokkanen esittää väitöstutkimuksessaan, että auttamista ei voi jättää yksilöiden harteille. Yhteiskunnan tulee luoda edellytykset, jotka ohjaavat tunnistamaan avun tarpeen ja tekevät auttamisesta helppoa.
– Autetuksi tuleminen on ammattilaisten, vapaaehtoisten ja vertaistoimijoiden yhteistä tekemistä. Koska avun tarvitsijoiden tilanteet ovat monenkirjavat, tulee tarjotun avunkin olla monipuolista.
Hokkasen tutkimuksessa autetuksi tulemisen arvopohja rakentuu prososiaalisuudelle ja yleistyneelle luottamukselle. Prososiaalisuus tarkoittaa ihmisten omaehtoista kiinnostusta ottaa toiset ihmiset huomioon. Yleistynyt luottamus kuvaa sitä, että ihmiset luottavat saavansa vastinetta yhteisen hyvän eteen tekemilleen teoille. Molempia tulisi Hokkasen mukaan tukea yhteiskunnallisin päätöksin.
Hokkanen korostaa, että yhteiskunnan virallisten turvaverkkojen apu ei voi olla vain yksilöiden sopeuttamista. Auttamisen ammattilaisille tulee luoda mahdollisuuksia kuunnella ihmisten elämäntodellisuuksia ja suunnata toimintaansa niiden mukaan.
– Vaikuttava auttaminen lähtee autettavien kunnioittamisesta, heidän elämäntilanteidensa kattavasta tarkastelusta ja auttamista määrittävien hallinnollisten käytäntöjen muokkaamisesta. Jos auttamiselle ja palveluiden pariin pääsemiselle asetetaan joustamattomia raja-aitoja, kuten vaatimus 500 päivän työttömyydestä, lääkityksen käyttö ennen terapiaan hakeutumista tai lääkärintodistus erikoisruokavaliota varten, auttamistekoja suuntaavat todellisten elämäntilanteiden sijaan hallinnolliset toimintakäytännöt.
Liisa Hokkanen nimeää käyttämänsä auttamisteoreettisen mallin valtaistavaksi sosiaaliseksi asianajoksi. Se merkitsee auttajien ja autettavien yhteisen vastuun ja tekemisen korostumista sekä sitä, että auttaminen ei ole ainoastaan muutosprosesseja ja -puheita vaan myös muutostekoja. Jokainen meistä on potentiaalinen auttaja ja avun tarvitsija; kansalaistoiminnan kautta roolit sekoittuvat.