Helsingin Sanomain kuukausiliite on tehnyt haastattelun perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahosta, josta on voimakkaita mielipiteitä, ”mutta ani harva hänet tuntee”.
Jussi Halla-aho kertoo, ettei sulata nuoruutensa valintaa mennä siviilipalvelukseen, kun olisi pitänyt mennä armeijaan. ”Se tuntui hyvältä ajatukselta silloin”, hän tuhahtaa.
Halla-aho opiskeli ukrainan kieltä 1990-luvun lopulla ja asui Kiovassa vuoden.
Hän kertoo äänestäneensä suuren osan elämästään kokoomusta ja ”jonkin verran perustuslaillista oikeistopuoluetta, satunnaisesti vihreitä”.
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa hän kuitenkin äänesti protestina perussuomalaisten Tony Halmetta. ”Näytetään keskisormea sisäänpäin lämpiävälle eliitille, ehkä vähän sellaista, että tuodaan uudenlaista avoimuutta ja keskustelua politiikkaan”, Halla-aho kertoo syistä.
Nyt Jussi Halla-aho on nyt perussuomalaisten ykkösnimenä pidetty eurovaaliehdokas. Syksyn 1994 EU-kansanäänestyksessä hän kannatti Suomen jäsenyyttä.
”Se oli ennen kaikkea irtiottoa yya-menneisyydestä. Jälkikäteen olen ajatellut, että lankesin propagandan uhriksi”.





