Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen loppusuoralla

Vuosittainen haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy maaliskuun alussa.

Sääntöjen mukaan haku päättyy maaliskuun ensimmäisenä päivänä, mutta koska se tänä vuonna osuu lauantaille, hakemuksen on liitteineen oltava perillä viimeistään maanantaina 3. maaliskuuta siinä aluetoimistossa, jonka alueella hakijan kotikunta sijaitsee.

Tässä haussa naiset voivat hakea vuoden 2015 molempiin saapumiseriin ja tämän vuoden heinäkuun saapumiserään, jossa paikkoja tosin on rajoitetusti. Naiset voivat hakeutua myös erikoisjoukkoihin.

Palvelukseen pääsemisen edellytyksenä on Suomen kansalaisuus, vähintään 18 ja enintään 29 vuoden ikä palveluksen alkaessa sekä terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen.

Viime vuoden haussa vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki yhteensä 648 naista.

Mainos