Hakkuiden vaikutus ilmastoon riippuu korvausvaikutuksista

Tuoreen tutkimuksen mukaan metsien hakkuiden lisääminen lämmittää ilmastoa, jos puutuotteiden korvausvaikutuksia ei huomioida laskelmissa.

Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistutkimuksen mukaan metsien hakkuiden lisääminen nykytasosta lämmittää ilmastoa ja hakkuiden vähentäminen viilentää ilmastoa, jos puutuotteiden korvausvaikutuksia ei huomioida laskelmissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Korvausvaikutus syntyy siitä, että puutuotteiden valmistukseen käytetään vähemmän fossiilista energiaa kuin vastaavien esimerkiksi muovituotteiden valmistukseen. Lisäksi puutuote sitoo itsessään hiiltä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kun laskelmissa huomioitiin puutuotteiden korvausvaikutukset, hakkuiden määrä voitiin nostaa suunnilleen vuotuista kasvua vastaavaksi ennen kuin lisähakkuilla oli ilmastoa lämmittävä vaikutus.

– Korvausvaikutuksissa puutuotteen elinkaarella on suuri merkitys, ja lisäksi korvausvaikutus voi muuttua nopeastikin esimerkiksi teknologiakehityksen seurauksena. Tämän vuoksi lisääntyvä metsien käyttö voi johtaa ristiriitaan ilmastotavoitteiden kanssa, kertoo tutkija Tuomo Kalliokoski Helsingin yliopistosta Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

Mainos