Verkkouutiset

Googlen futurologi: Tämä teknologia tekee tavallisista ihmisistä pian jumalia

Googlen tekninen johtaja ja tunnettu futurologi Ray Kurzweil uskoo robotti-implanttien mullistavan ihmisten kyvyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ray Kurzweil tunnetaan optimistisista teknologianäkemyksistään. Hän on ennustanut ihmisten sekoittuvan koneisiin vuoteen 2030 mennessä. Cnet kertoo tässä Kurzweilin ennustuksista.

Hänen mukaansa esimerkiksi tulevaisuuden ihmisten aivojen toiminta tulee olemaan monin verroin nykyistä tehokkaampaa aivoihin asennettujen mikroskooppisten implanttien ansiosta. Ne tulevat mullistamaan ihmisaivojen suorituskyvyn ja myös laajentamaan ilmaisua.

”Tulemme löytämään uusia ajattelun tasoja ja luomaan entistä merkityksellisempiä ilmaisun muotoja”, Kurzweil ennustaa.

Hän rinnastaa tulevaisuuden ihmisten aivojen kehittymisen alati tehokkaammiksi ja monimutkaisemmiksi käyviin älypuhelimiin.

”Meistä tulee aiempaa musikaalisempia, meistä tulee hauskempia, meistä tulee parempia ilmaisemaan rakkautta”.

Ray Kurzweilin mukaan ihmisten ja teknologian liitto on olemassaolomme seuraava luonnollinen vaihe.

”Evoluutio luo rakenteita ja kaavoja, jotka ovat ajan myötä yhä monimutkaisempia, tietoisempia, älykkäämpiä, luovempia ja kyvykkäämpiä ilmaisemaan korkeampia tunteita kuten rakkautta”, hän toteaa.

Kurzweil vertaa tulevaisuuden ihmisen rajattomia ominaisuuksia niihin, joita perinteisesti kuvataan olevan vain Jumalalla.

”Evoluutio on henkinen prosessi ja se tekee meistä yhä enemmän jumalten kaltaisia”, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)