Investoinnit tehdään aiemmin ilmoitettujen 350 miljoonan euron investointien lisäksi.
– Meidät on otettu erittäin lämpimästi vastaan Suomessa ja olemme olleet todella tyytyväisiä maan vahvaan infrastruktuuriin ja yritysmyönteiseen ympäristöön, sanoo Googlen palvelinkeskuspäällikkö Dieter Kern yhtiön tiedotteessa.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) muistuttaa samassa tiedotteessa, että Suomi tarvitsee lisää suoria ulkomaisia investointeja talouden tehostamiseksi sekä kasvun ja työllisyyden lisäämiseksi. Hän puhui maanantaina Googlen palvelinkeskuksessa Haminassa.
– Hallitus hyväksyi kansallisten investointien edistämistrategian viime joulukuussa. Strategiassa ict-sektoria, mukaanlukien palvelinkeskukset, on painotettu yhtenä avainalueena. Siksi Googlen investointipäätös on meille tärkeä ja toivotamme sen lämpimästi tervetulleeksi, Katainen toteaa.
Google osti vuoden 2009 maaliskuussa Summan peperitehtaan Stora Ensolta ja alkoi muuttaa sitä palvelinkeskukseksi. Hankkeen ensimmäisen vaiheen rakennustyö kesti hieman yli puolitoista vuotta, ja siihen osallistui yli 2 000 työntekijää 50 yrityksestä.
Syyskuussa 2011 päättynyt hankkeen ensimmäinen vaihe maksoi noin 200 miljoonaa euroa. Vuoden 2012 elokuussa yhitö ilmoitti150 miljoonan euron lisäinvestoinnista hankkeen toiseen vaiheeseen,
Alvar Aallon suunnitteleman konehallin muunnostyön odotetaan kestävän noin puolitoista vuotta ja työllistävän enimmillään 500 teknikkoa ja rakennustyöläistä.
Palvelinkeskus työllistää tällä hetkellä noin 125 täysipäiväistä työntekijää ja urakoitsijaa. Laitos käyttää Suomenlahdesta saatavaa merivettä.