Google ei poista arabinaisten valvonnan sovellusta

Absher-nimisellä saudiarabialaisella sovelluksella mies voi seurata ja rajoittaa vaimonsa liikkumista.

Google on ilmoittanut, että se ei poista sovelluskaupastaan sovellusta, joka mahdollistaa saudiarabialaisille miehille vaimojensa valvomisen, kertoo Insider.

Saudi Arabian hallinnon Absher-nimisen sovelluksen avulla miehet voivat muun muassa rajoittaa vaimojensa oikeutta matkustamiseen. Sovelluksen kautta aviomiehen on myös mahdollista saada ilmoitus, mikäli vaimo käyttää passiaan matkustamistarkoituksessa.

Aikaisemmin helmikuussa Jackie Speier ja kolmetoista muuta Yhdysvaltain kongressin edustajaa lähetti Googlelle ja Applelle kirjeen, jossa vaadittiin sovelluksen poistoa yhtiöiden sovelluskaupoista. Kongressiedustajien mukaan välittämällä sovellusta Google ja Apple osallistuvat Saudi-Arabian naisten sortamiseen.

Google totesi vastauksessaan tarkastaneensa sovelluksen. Yhtiön mukaan Absher ei riko mitään sopimusehtoja ja saa siksi jäädä Googlen Play-sovelluskauppaan. Insiderin mukaan Apple ilmoitti torstaina edelleen tutkivansa sovellusta.

Kongressiedustaja Speierin mukaan sekä Applen että Googlen vastaukset ovat erittäin epätyydyttäviä.

– Heillä on kyky toimia ja he ovat tehneet niin aikaisemmin poistamalla sovelluksen, jolla rohkaistiin käyttäjä ”käännyttämään” sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Silloin poistamisen syynä oli sovelluksen kyky tuottaa vahinkoa muille, Speier sanoo lehden haastattelussa.

– Turvapaikkaa hakevien ja hyväksikäyttöä pakenevien naisten kiinnioton edesauttaminen yksiselitteisesti tuottaa vahinkoa. Aion seurata asian kehittymistä kollegoideni kanssa, edustaja Speier sanoi.

Googlen käyttöehtojen mukaan se ei hyväksy sovelluksia, jotka edistää väkivaltaa tai vihapuhetta yksilöitä tai ihmisryhmiä kohtaan.

Mainos