Luovuttaako Donald Trump sittenkin?

Fox Newsin lähteiden mukaan presidentti suostuu luopumaan vallasta, jos oikeustoimet eivät toteudu.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa sittenkin myöntää vaalitappionsa ja luopua vallasta rauhanomaisesti, nimettömät lähteet kertovat Fox Newsille. Uutiskanavan käyttämän kahden lähteen mukaan Trump saattaa luovuttaa, mikäli hänen uhkaamansa oikeustoimet eivät toteudu.

Toistaiseksi Trump ei ole myöntänyt tappiotaan. Donald Trump on uhannut kyseenalaistaa vaalien tuloksen ja viedä asian tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen asti. Hän on myös toistuvasti väittänyt vaaleja vilpillisiksi, mutta ei ole esittänyt väitteilleen todisteita.

Trump on myös perusteetta julistanut Twitterissä itsensä vaalien voittajaksi. Twitter on toistuvasti joutunut lisäämään Trumpin tviittien yhteyteen varoitustekstejä, joissa varoitetaan harhaan johtavasta tiedosta.

Mainos