Finnairin kysyntä kasvoi kapasiteettia hitaammin

Matkustajamäärät jäivät helmikuussa Aasian liikenteessä vuodentakaiselle tasolle.

Finnair kuljetti helmikuussa 995 100 matkustajaa, mikä oli neljä prosenttia vuodentakaista enemmän.

Matkustajamäärät olivat Aasian liikenteessä vuodentakaisella tasolla, mutta nousivat Pohjois-Amerikan liikenteessä neljä prosenttia ja Euroopan liikenteessä 8,8 prosenttia. Kotimaan liikenteessä matkustajamäärä sen sijaan laski 3,2 prosenttia.

Finnarin kapasiteetti on kasvanut vuodentakaisesta, kun uusia koneita on otettu käyttöön. Kysyntä ei kuitenkaan ole kasvanut samaan tahtiin, ja matkustajakäyttöaste on laskenut.

Finnairin kapasiteetti eli tarjottujen henkilökilometrien määrä oli helmikuussa 10,1 prosenttia vuodentakaista suurempi. Myytyjen henkilökilometrien määrä kuitenkin kasvoi vain 4,5 prosenttia, ja matkustajakäyttöaste laski 4,5 prosenttiyksikköä 79,7 prosenttiin.

Sijoittamiseen erikoistuneen Evli Pankin aamukatsauksen mukaan Finnairin kapasiteetin kasvu on ollut linjassa odotuksiin nähden, mutta matkustajakäyttöaste on jäänyt odotuksista. Tämä luo pankin mukaan lähtökohtaisesti ennusteisiin laskupainetta, joskin Finnairin yksikkötuotot kääntyivät loka-joulukuussa parempaan ja ylittivät odotukset selvästi. Evli odottaa Finnarin liikevaihdon kasvavan tammi-maaliskuussa seitsemän prosenttia.

Finnairin myymät henkilökilometrit jäivät vuodentakaiselle tasolle Aasian liikenteessä, mutta kasvoivat Euroopan liikenteessä 14 prosenttia ja Pohjois-Amerikan liikenteessä 2,4 prosenttia. Sen sijaan kotimaan liikenteessä myydyt henkilökilometrit laskivat 3,5 prosenttia. Kotimaan liikenteen matkustajakäyttöastekin on vain 62,1 prosenttia.

Hankalat talviolosuhteet ja niistä aiheutuneet lentojen perumiset vaikuttivat Finnairin mukaan etenkin kotimaan ja Euroopan liikenteeseen.

Finnairin lennoista 74,4 prosenttia saapui helmikuussa aikataulussa.

Mainos