Koronavirustilanteen vaikutusten vuoksi Finnair on jo perunut noin 1[nbsp]400 lentoa tältä vuodelta. Finnair jatkaa nyt lentojensa sopeuttamista koronavirustilanteen aiheuttamaan lentomatkustuksen kysynnän laskuun.
Finnair vähentää kapasiteettia kotimaan ja Euroopan liikenteessä yli 20 prosentilla huhtikuussa perumalla yhteensä noin 2[nbsp]400 lentoa ja vaihtamalla osalla reiteistä konetyypin pienemmäksi.
Muutokset pohjautuvat huhtikuun kysyntänäkymään.
Esimerkiksi Finnair peruu kaikki Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin lennot ajalta 1.-30.4. ja lennot Bolognaan, Stuttgartiin, Splitiin, Uumajaan ja Venetsiaan perutaan 29.3.-30.4. Lisäksi yhtiö vähentää lentoja useista kotimaan ja Euroopan kohteista.
Niin ikään joiltain reiteiltä perutaan yksittäisiä lentovuoroja, joiden asiakasmäärä on jäämässä kovin alhaiseksi.
Finnair viestii lentojen peruutuksista suoraan asiakkaille, joilla on varaus perutuille lennoille. Asiakkaat voivat sitten joko hakea lipun hinnan takaisinmaksua perutusta lennosta tai he voivat siirtää matkaansa ottamalla yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.
Finnair kertoi maanantaina tarjoavansa koronavirustilanteen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi asiakkailleen mahdollisuuden joustavasti muuttaa lentojensa matkustuspäivää marraskuun 30. päivään asti.





