Verkkouutiset

Kantaverkkoyhtiö Fingridin pääkonttori Helsingissä 11. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Fingrid ei peri kantaverkkomaksuja puolen vuoden ajalta

Kantaverkkoasiakkaiden maksut alenevat yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoo jättävänsä kantaverkkomaksuja perimättä kuudelta kuukaudelta tämän vuoden aikana. Tämän mahdollistavat niin kutsutut pullonkaulatuotot, jotka ovat ennätyskorkeita.

Vuoden 2023 osalta ei peritä tammikuun, helmikuun, kesäkuun, heinäkuun, marraskuun ja joulukuun kantaverkkomaksuja. Tämä alentaa kantaverkkoasiakkaiden maksuja yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla. Fingridin asiakkaita ovat sähköntuottajat, verkkoyhtiöt, sähkön suurkuluttajat sekä muut sähkömarkkinatoimijat. Jakeluverkkoyhtiöt välittävät kantaverkosta sähkön edelleen muun muassa kotitalouksille.

Vuonna 2022 kantaverkkomaksut jätettiin perimättä neljältä kuukaudelta. Yle kysyi tuolloin muun muassa sähkönjakeluyhtiö Carunalta, vaikuttaako alennus Carunan asiakkaiden hintoihin. Vastaus oli ei, koska Carunan mukaan muut kustannukset olivat nousseet.

Korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot kasvattivat kantaverkkotoimijoille kertyneitä pullonkaulatuottoja eritoten vuoden 2022 toisen puoliskon aikana. Vuoden 2023 pullonkaulatuotot ovat olleet huomattavasti alhaisemmat.

Fingridille pullonkaulatuottoja syntyy aluehintaeroista Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron välisillä rajoilla. Suomen sisäisistä siirtoyhteyksistä ei pullonkaulatuottoja muista Pohjoismaista poiketen synny.

Pullonkaulatuottojen kertymistä ja käyttöä määrittää EU:n regulaatio ja tuottojen käytöstä antaa päätöksen paikallinen valvova viranomainen, Suomessa Energiavirasto.

– Uusiutuvan sähkön tuotannon voimakas kasvu Suomessa lisää energiaomavaraisuutta ja alentaa sähkön hintaa, mikä puolestaan luo Suomelle kilpailuetua houkutellen maahan uutta teollisuutta, sanoo tiedotteessa Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä.

– Sääriippuvassa sähköjärjestelmässä myös vaihteluiden määrä kasvaa, joka lisää tarvetta asiakashinnoittelun muutoksille, Metsälä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)