Syntyy Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja

Finanssivalvonta on antanut suostumuksen Ilmarisen ja Eteran yhdistymiselle.

Molempien yhtiöiden yhtiökokoukset hyväksyivät sulautumisen syyskuussa. Eteran nykyiset asiakkaat siirtyvät vuodenvaihteessa Ilmarisen asiakkaiksi, ja vakuutukset ja eläkkeenmaksu jatkuvat normaalisti. Yhdistyminen ei edellytä kummankaan yhtiön asiakkailta mitään toimenpiteitä.

– Yhdistymisen valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Keskitymme nyt varmistamaan, että toiminta jatkuu laadukkaana ja häiriöttömänä ja että niin Ilmarisen uudet kuin vanhat asiakkaat saavat hyvää palvelua ja asiointi on sujuvaa myös vuodenvaihteessa. Jatkossa palvelukokonaisuus monipuolistuu ja paranee entisestään, Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yhdistyneeseen yhtiöön tulee vahvaa osaamista kaikenkokoisten yritysten ja yrittäjien vakuuttamisesta sekä monien alojen erityisasiantuntemusta. Yhdessä voimme kehittää entistäkin monipuolisempia palveluita työkykyriskin hallintaan, sanoo Eteran toimitusjohtaja Stefan Björkman.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän aloittaa Ilmarisen varatoimitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena 1. tammikuuta 2018.

Yhdistymisellä tavoitellaan hoitokustannuksissa vähintään 20 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä vuodesta 2020 alkaen päällekkäisyyksiä karsimalla ja toimintaa tehostamalla. Lisäksi sijoitustoiminnassa arvioidaan saavutettavan sekä välittömiä että välillisiä kustannussäästöjä yhteensä 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Ensi vuoden alusta Ilmarinen huolehtii yhteensä yli 1,1 miljoonan suomalaisen eläketurvasta – vakuutettujen yhteismäärä on yli 675 000 ja eläkkeensaajien 460 000. Yhtiön markkinaosuus vakuutusmaksutulosta on 37 prosenttia. Yhdistyneestä yhtiöstä tulee siten asiakasmäärällä ja vakuutusmaksutulolla mitattuna Suomen suurin yksityisten alojen työeläkevakuuttaja.

Mainos