Finanssineuvos pitää kilpailun lisäämistä välttämättömänä pienessä ja avoimessa Suomessa

Tärkeintä olisi saada reaalitalouteen muutos, arvioi valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkö Mika Kuismanen, joka on nimitetty Suomen Yrittäjien pääekonomistiksi.

Finanssineuvos Mika Kuismasen mukaan Suomen talouden ongelmat ovat moninaiset, mutta tärkeintä on saada reaalitalouteen muutos.

– Suomen Yrittäjien linja kilpailun lisäämiseksi tuote- ja työmarkkinoilla on välttämätöntä Suomen kaltaisessa pienessä avoimessa taloudessa, Kuismanen toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän mielestään toimintaympäristö yrittäjyydelle on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna kohtuullisen hyvä, mutta parannettavaa riittää esimerkiksi verotuksessa ja työmarkkinoilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Haluan omalta osaltani olla yrittäjien kanssa rakentamassa tehokasta ja menestyvää Suomea, Kuismanen kertoo.

Kuismanen on tällä hetkellä valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkö. Ministeriön lisäksi hän on työskennellyt Euroopan keskuspankissa, Suomen Pankissa ja Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.

Hän aloittaa Suomen Yrittäjien pääekonomistina syyskuun alussa.

Mainos