Lähi-Tapiolan Varainhoidon ekonomisti Timo Vesalan mukaan Euroopan keskuspankin elvytyksen ja öljyn hinnanlaskun ansiosta talousnäkymät ovat lupaavia sekä Euroopassa että maailmalla.
Vesala varoittaa kuitenkin, että vale-elpymisiä on finanssikriisin jälkeen riittänyt.
– Euromaiden on tärkeää jatkaa julkistalouksia ja tuotantorakenteita tervehdyttäviä uudistuksia. Samanaikaisesti on oltava tietoisia maailmantalouden riskitekijöistä, joita on tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon, hän painottaa Lähi-Tapiolan tiedotteessa.
Riskitietoisuus on Vesalan mukaan tarpeen siksi, että hinnoittelu finanssimarkkinoilla poikkeaa nyt selvästi normaalista. Osakkeiden arvostukset ovat korkeita, kun taas joukkolainojen tuotot ovat pohjalukemissa tai jopa negatiivisia Euroopan ydinmaissa.
Riskeinä Yhdysvallat ja Kiina
Vesalan mukaan odottamattomin riskitekijä tänä vuonna on Yhdysvaltain talous. Maalta odotetaan hyppäystä yli kolmen prosentin kasvuun ja maan keskuspankin rahapolitiikkakin perustuu tähän oletukseen.
– Alkuvuoden talousdata Yhdysvalloista on kuitenkin ollut merkillepantavan heikkoa. On mahdollista, että maa ohitti suhdannehuipun viime vuoden jälkipuoliskolla, Vesala toteaa.
Toinen merkittävä riski syntyy siitä, kyetäänkö Kiinan kasvuvauhdin jatkuva hidastuminen jotenkin korvaamaan muualla maailmassa. Raaka-aineiden tuottajat ovat olleet ensimmäisten kärsijöiden joukossa, ja jatkossa Kiinan vaikutukset voivat olla hyvin laaja-alaisia.
Pidempiaikaisia riskejä liittyy Vesalan mukaan myös ultrakevyen rahapolitiikan sivuvaikutuksiin ja euromaiden sisäisiin kilpailukykyeroihin.
– Näistä tekijöistä voi kummuta poliittisia jännitteitä, jotka saattavat aiheuttaa maailmanlaajuisia riskejä talouteen lähes koska tahansa, vesala varoittaa.
Lisäksi hän muistuttaa tuntemattomista riskeistä, jotka voivat liittyä esimerkiksi geopolitiikkaan, terrorismiin tai maailmanlaajuisiin epidemioihin.