Finanssiala: Suomi liittoutunut viisaasti EMU:n uudistuksessa

Finanssiala ry:n Piia-Noora Kaupin mielestä on hyvä, että Suomi on lähtenyt EMU:n kehittämiseen korostaen markkinakuria.

– Suomalainen finanssiala pitää Suomen hallituksen lähtökohtia EMU:n kehittämiseen järkevinä. Suomi on aktiivisesti liikkeellä ja viisaasti liittoutunut asiassa Alankomaiden, Irlannin, Latvian, Liettuan, Ruotsin, Tanskan ja Viron kanssa, Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi totesi tiistaina Brysselissä.

Maiden valtiovarainministerit julkaisivat tiistaina yhteisen kannanoton Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n kehittämisestä. Ministereiden mukaan nykyinen euroalueen vahvuus on tulosta päämäärätietoisesta työstä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaupin mielestä on tärkeää sitoutua pankkiunionin loppuunsaattamiseen. Yhteisen kannanoton allekirjoittaneet ministerit ovat valmiita jatkamaan keskusteluja yhteisen kriisinratkaisurahaston yhteisestä varautumisjärjestelystä sekä teknisiä keskusteluja yhteisestä eurooppalaisesta talletussuojajärjestelmästä (EDIS).

Poliittiset keskustelut yhteisestä talletussuojajärjestelmän ensimmäisestä vaiheesta voitaisiin aloittaa sitten, kun riskien vähentämistä on tehty riittävästi.

Valtiovarainministerit ovat Kaupin mukaan oivaltaneet oikein, että EU:ssa on keskityttävä aloitteisiin, joilla on kansalaisten tuki.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kansalaiset ymmärtävät varmasti ministereiden fiksun ja maltillisen kannan EU:n yhteiseen talletussuojaan, koska yhteisvastuun nopea laajentaminen lisäisi moraalikato-ongelmia ja voisi johtaa epäoikeudenmukaiseen taakanjakoon. Hyvin asiansa hoitaneet tahot, kuten suomalaiset pankit ja niiden asiakkaat, joutuisivat helposti maksumiehiksi, Kauppi varoittaa.

Hän patistaakin, että kaikkien pankkiunionimaiden pankkijärjestelmät samoin kuin yksittäiset pankit on saatava terveelle pohjalle, ennen kuin pankkiunionin yhteisvastuuta kasvatetaan.

– Kukin maa on itse velvollinen huolehtimaan tästä ja kantamaan kustannukset. Pankit on myös testattava ennen yhteisvastuun lisäämistä, Kauppi korostaa.

Mainos