Finanssialan yhtiöt maksoivat viime vuonna yhteisöveroja arviolta 651 miljoonaa euroa, mikä oli noin 12 prosenttia yhteisöveron koko tuotosta. Suomen 13:n suurimman yhteisöveronmaksajan joukossa oli viisi finanssiyhtiötä, kertoo Finanssiala ry.
Yhdistys laskee, että finanssialan koko verojalanjälki nousee 2,9 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan yhteisöveron lisäksi työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä valtiolle tilitettävät arvonlisäverot.
Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattilan mukaan Suomi on finanssialalle vakaa ja houkutteleva toimintaympäristö, ja siitä olisi pidettävä kiinni jatkossakin.
– Kun finanssialan sääntely ja verot ovat viisaan maltillisella tasolla, ala kykenee tukemaan palveluillaan parhaiten talouden kasvua ja kilpailukykyä, hän muistuttaa.
Finanssiala työllistää noin 40 000 työntekijää Suomessa.
Supercell-kaupan tehneen Kahon 3 -yhtiön ja Supercellin jälkeen Suomen kolmanneksi suurin yhteisöveron maksaja on Nordea-ryhmä 178 miljoonalla eurolla. OP Ryhmän maksamat verot olivat 169 miljoonaa euroa.
Muita finanssialan suuria yhteisöveronmaksajat ovat LähiTapiola-ryhmä 73 miljoonalla, Sampo-konserni 58 miljoonalla ja Danske Bank 50 miljoonalla eurolla. Nämä yhtiöt olivat myös Suomen 13 eniten yhteisöveroa maksaneen yhtiön joukossa.
Finanssiala ry muistuttaa, että vielä yhteisöveroakin suurempi potti finanssialalla on vakuutusmaksuvero, jota alan yhtiöt keräsivät ja tilittivät 748 miljoonaa euroa. Vero peritään eräiden vakuutusten kohdalla osana vakuutusmaksua, vaikka vakuutuksesta ei muuten makseta arvonlisäveroa. Käytännössä vakuutusmaksuvero on saman suuruinen kuin arvonlisävero.
– Vakuutusmaksuvero suunniteltiin aikanaan väliaikaiseksi valtion budjetin tilkkeeksi. Se on kuitenkin jäänyt pysyväksi ja kuormittaa siten niitä asiakkaita, jotka haluavat varautua esimerkiksi omaisuusvahinkoja vastaan omaehtoisesti. Vakuutusmaksuvero pitäisi ensiksi irrottaa yleisestä arvonlisäverokannasta ja laatia sitten suunnitelma sen poistamiseksi, Mattila toteaa.