Päätös siirtää Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Kuopioon kerää kovaa kritiikkiä Helsingin Sanomien haastattelemilta viraston työntekijöiltä. Työntekijöiden mukaan alueellistaminen ajoi viraston tuhon partaalle.
Vuonna 2009 tehty alueellistamispäätös tehtiin silloisen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk) johdolla.
Fimea itse arvioi alueellistamisesta syntyneen 12 miljoonan euron kokonaiskustannukset.
Myös HS:n haastattelemat viraston työntekijät ovat laskeneet alueellistamisen kustannuksia ja päässeet huimaan 50 miljoonan euron loppusummaan. Nämä olisivat syntyneet muun muassa ylimääräisistä henkilöstökuluista, tilavuokrista, muuttokustannuksista, lisääntyneistä matkustuskuluista, päivärahoista sekä ulkomaisten lääkevalvonnan työtehtävien menetyksistä.
Fimean kohtaloa on käsitelty myös istuvan hallituksen piirissä, mutta päätöksiä alueellistamisen mahdollisesta jatkosta ja Fimean pitämisestä Kuopiossa ei ole vielä tehty.