Verkkouutisten Venezuelaa ja maan kansalaisten elämää käsittelevän artikkelisarjan kakkososassa katsotaan maata yrittäjän näkökulmasta.
Félix Suniaga Valencian ”Café con pan”-lähiöleipomo toimii Margaritan saarella. Leipomo on avoinna viikon jokaisen päivänä kello seitsemästä puoli yhdeksään. Työntekijöitä Valencialla on 12.
– Työntekijät ansaitsevat 20 dollaria kuukaudessa, ja he työskentelevät neljästä kuuteen tuntia päivässä. Työnantajan maksama sosiaaliturvamaksu työntekijää kohtaan on 0,36 dollaria. Oma kuukausipalkkani on 30 dollaria. Paras myyntipäivä meillä on yleensä perjantai sekä palkanmaksupäivät eli kuukauden 15. ja 30. päivä. Ihmiset ostavat tällöin hieman enemmän, Valencia kertoo Verkouutisille.
Vehnäjauho on hänen mukaansa iso laillinen bisnes Venezuelassa, koska siitä ei makseta tuontiveroa eikä minkäänlaisia tulleja.
– Maa ei tuota vehnää kulutukseen, mutta silti olemme yksi Etelä-Amerikan maista, jossa kulutetaan eniten vehnäjauhoja.
Venezuelalaiset syövät ruoan kanssa leipää. Monille se on lisäksi halvin ja nopein tapa ruokkia perhe, toteaa Félix Suniaga Valencia.
Venezuelassa on Valencian mukaan tällä hetkellä kolme neljä myllyä. Ne jalostavat Venäjältä, Turkista tai Euroopasta tulevaa tuontivehnää. 45–50 kilon jauhosäkki maksaa 39–40 dollaria. Joulukuussa vehnäsäkin hinta nousee usein kysynnän vuoksi, jopa 45 dollariin asti.
– Tämä siksi, koska maan vehnävarastot ovat tuolloin lopuillaan, ja meidän on odotettava laivojen saapumista, mihin yleensä menee 45 – 90 päivää. Heillä, joilla vehnää tuolloin on, myyvät sitä kalliimmalla hinnalla. Myös vuoden alussa, tammi- ja helmikuussa, vehnän hinta yleisemmin nousee.
Margarita kärsii eniten ruuan suhteen, koska se on saari ja siksi, että ruokakauppaa harjoittavat yritykset ylläpitävät monopolia. Valtio ei tee mitään valvoakseen sitä.
– Saarella on kymmeniä pienleipomoita. Meidän etumme muihin leipomoihin on hinta, joka on tällä hetkellä hieman halvempi. Sen ansiosta voimme myydä hieman enemmän, leipämme on myös laadukasta. Ihmiset katsovat kukkaronsa puitteissa enemmän leivän hintaa, kuin laatua. Tämä on täysin ymmärrettävää maata vaivaavassa taloustilanteessa.
– Lähiöleipomoni myydyin tuote on ranskalainen leipä, 20 sämpylän pussi maksaa dollarin. Leipomon päiväkohtainen nettovoitto, kun kaikki kustannukset on vähennetty, jää alle 12 dollariin. Se on vähän, toteaa Valencia.
– Suurilla supermarketeilla on omat leipomot, joissa he leipovat. Heidän tuotteensa ovat hieman halvempia, mutta suoraa vertailua on vaikea tehdä, sillä he voivat ostaa suuret määrät raaka-aineita suoraan Turkista. Supermarketit ovat muuttaneet asiakaskäyttäytymistä, on syytä kuitenkin muistaa, että suurissa kauppaketjuissa voivat asioivat vain he, joilla on siihen varaa.
Minimipalkka Venezuelassa on 1,66–2,50 dollaria kuussa. Valtion leivissä olevan palkka voi olla viisi dollaria, mutta esimerkiksi opettaja saa 22,66 dollaria kuukaudessa.
Yksityisellä sektorilla kuukausipalkka on useimmiten 40–80 dollaria. Eläkeikä naisilla on 55 vuotta ja miehillä 60 vuotta. Eläke ei kuitenkaan ole suuri, vain 1,66 dollaria kuussa. Yksityistä eläkejärjestelmää ei ole.
Koronapandemian myötä Venezuelan hallitus teki päätöksen, ettei työntekijöitä saa irtisanoa. Laista löytyy kuitenkin porsaanreikä, jota suuret yritykset käyttävät hyödyksi.
– Mikäli työntekijän palkka yksityisellä puolella on esimerkiksi 50 dollaria, voi yritys tarjota työntekijälle 100 dollaria, ja tällöin työntekijä itse vapaaehtoisesti suostuu lähtemään pois. Näin ketään ei ole irtisanottu, kertoo Valencia.
Sähkö- ja vesikatkot yleisiä
Venezuelassa sähkökatkot ovat yleisiä. Toinen haaste ovat pitkät vesikatkot. Margaritan saarella on alueita, joissa yhtäjaksoinen vesikatko voi kestää jopa 40–90 päivää.
– Leipomolle vesi on bisneksen elinehto. Oma 25[nbsp]000 litran vesisäiliö riittää noin kahdeksi kuukaudeksi, sen jälkeen pitää turvautua säiliöautolla toimitettavaan veteen; 12[nbsp]000 litraa maksaa 50 dollaria. Yksityiskotien vesisäiliöiden koko on tavallisesti 2500 – 3000 litraa. Se ei riitä edes kolmeksi viikoksi. Mielenkiintoista on se, että vaikka vesikatkoja on säännöllisesti saarella, säiliöautoille löytyy kuitenkin aina vettä, toteaa Félix Suniaga Valencia sanoo.
Maan pääkaupungista Caracasista on matkaa Margaritan saarelle noin 400 kilometriä. Matkalla on 16 armeijan valvontapistettä.
– Useasti, jotta tavara pääsee määränpäähän, on heille maksettava välitysrahaa, muuten tuotteesi voidaan takavarikoida. Tämä näkyy luonnollisesti myös tuotteen lopullisessa hinnassa. Näin ei kuitenkaan käy suuren yritysten kuljetuksille, kuten turkkilaisten kauppaketjulle, sillä heillä on vaikutusvaltaa Nicolás Maduron hallituksessa.
Lain mukaan Margarita on verovapaa-alue. Arvonlisäveroa ei veloiteta, mutta tuontikustannukset lisäävät tuotteiden hintoja. Esimerkiksi vihannekset, liha ja maito ovat edullisimpia niemimaan puolella, kuin saarella.
Kullalla öljyä maahan
– Nicolás Maduron hallituksella on erittäin läheiset suhteet Turkin ja Iranin hallitusten kanssa. Iranilaiset myyvät Venezuelalle bensiiniä ja dieselpolttoainetta, sillä Venezuelalla ei ole nykyään öljyteollisuutta vastatakseen maan ajoneuvokannan kysyntään. Se on pakottanut hallituksen tuomaan polttoainetta Iranista. Kansainvälisten pakotteiden ja öljyn hinnan ollessa alhainen Maduron hallinnolta ovat loppuneet käteisvarat, joten se on joutunut käyttämään kultavarantoja polttoaineiden maksamiseen, Félix Suniaga Valencia kertoo.
Hugo Chávezin kuoleman 2013 jälkeen ja sittemmin talouskriisin myötä monet venezuelalaiset, etenkin köyhät ja keskiluokka, muuttivat Brasiliaan, Kolumbiaan, Ecuadoriin, Peruun, Argentiinaan ja Panamaan. Ylempi keskiluokka lähti vastaavasti Yhdysvaltoihin ja Espanjaan.
– Kokonaiset perheet lähtivät, myös useat laitapuolen kulkijat. Nykyään ulkomailla asuvat venezuelalaiset joutuvat kärsimään muukalaisvihasta, rasismista ja syrjinnästä. Jotkut laitapuolen kulkijat ovat pilanneet kuvan Venezuelasta kansakuntana, ja se on valitettavaa, Valencia sanoo.
– Mikäli sinulla on paljon pääomaa, voit menestyä Venezuelassa, sillä taloudessa kukaan ei noudata hintoja eikä lakeja. Kaikki liikkuu rahan voimalla. Haittapuolena yritysmaailmassa on korruptoitunut systeemi, hän jatkaa.
Omat kokemukset pienyrittäjänä ovat Valencian mukaan opettaneet häntä paljon.
– Monet pienet yritykset elävät ulkomaille muuttaneiden sukulaisten avustuksella, mutta se ei valitettavasti ole minun tilanteeni. Jossain toisessa maassa, normaalioloissa, olisimme menestyviä ja vahvoja, sillä tilanne, jota elämme nyt, harva maa pystyisi kestämään. Meillä on kuitenkin vahva henki, ja teemme paljon töitä. Ne ovat auttaneet meitä eteenpäin, toteaa Félix Suniaga Valencia.
Timo Kauppinen
LUE MYÖS:
Minimipalkka kaksi euroa/kk, paketti kanaa viisi euroa – tätä on arki Venezuelassa