Maatilojen viranomaistarkastuksissa on epäselvyyksiä, joita yksilön on liki mahdoton saada oikaistua. Valituksiin ei aina reagoida, ja jos reagoidaan, valituksen käsittelijä on sama henkilö, joka on tarkastuksen tehnyt.
Viljelijät ovat hiljaa. Kun rahat on viety, ei ole varaa käräjöidä.
Myös viranomaispelko hiljentää kansalaisia.
Farmareille maksetaan maataloustukia, jotka korvaavat osittain ruuan alhaista hintaa.
Farmarit haluaisivat mieluummin oikean hinnan tuotteistaan, kuin maataloustuet ja niiden mukanaan tuoman hallintobyrokratian.
Viljelin porkkanaa 1994. Hinta oli 1,80 markkaa. Kun menimme EU:hun 1995, hinta tukineen putosi alle markkaan. Possun lihan hinta putosi hiukan reiluun puoleen ja on siitä lähtien laskenut koko ajan. Ilman maataloustukia hinta olisi todennäköisesti oikeampi.
Maataloustukien maksua valvotaan 15 ELY-keskuksessa. ELY:jä valvoo Ruokavirasto. Ruokaviraston päällikkönä toimii ministeriö. Suomen toimia valvoo EU. EU:n normeja säätelee CAP, yhteinen maatalouspolitiikka.
Valvottavia asioita on paljon. Yhdellä hämäläistilalla oli vuoden mittaan 22 eri tarkastusta. Nyt tila on ajanut toimintansa alas.
Suomessa valvonnat ovat huomattavasti pikkumaisempi kuin muualla EU:ssa.
EU vaatii, että joka maasta pitää täytyy löytyä tietty määrä rikkeitä.
Tämä suomalaisen viranomaisarmeijan herranpelko siirretään alamaisten harteille.
Jos ei olisi maataloustukia, ei olisi myöskään suurta kallista viranomaiskoneistoa niitä valvomaan. Ei olisi myöskään mittavien sanktioiden pelkoa. Monia tukia, kuten ympäristötukia ei haeta, koska halutaan välttää viranomaisvalvontaa.
Tavallisella kansalaisella ei ole käsitystä maataloustukien takaisinperinnöistä. Niistä ei paljon puhuta.
Eläinsuojelurangaistuksissa mainitaan pienet sakot, mutta ei mitää kymmenien tai satojen tuhansien sanktioista.
Maatalouden rikkeistä aiheutuvissa tuomioissa käytäntönä on Korkeimman Oikeuden hyväksymä käytäntö — tuplarangaistukset, sakot ja tukimenetykset. Sanktiokäytännöt vaihtelevat alueittain. Samasta rikkeestä toinen voi selvitä sakoilla, kun toinen saattaa saada sakkojen lisäksi valtavat sanktiot ja elinkeinon menetyksen.
Olen tutustunut tapauksiin, jossa viranomainen on rikkonut lakia ja tehnyt itse selkeitä virheitä, joista farmari on joutunut maksamaan kalliisti.
Ruokavirastolla kuuluisi olla valvojien valvontavastuu, siellä on oma osastokin sitä varten. Viraston johto kertoo kuitenkin, että heillä on täysi luottamus tarkastuksiin, ”ei ole mitään syytä epäillä, että valvontaviranomaiset eivät tekisi työtään parhaalla mahdollisella tavalla”.
On oikeustajun vastaista, että ELY-keskuksien ei tarvitse noudattaa Ruokaviraston valvontaohjeita. Jos viranomainen ei noudata valvontaohjeita, eikä määrättyjä aikatauluja, sanktiot pannaan silti täytäntöön. Farmarin täytyy pitää kiinni viranomaisten aikatauluista pilkulleen.
Suomessa on muutamia juristeja, jotka ovat perehtyneet maatalousbyrokratian ongelmiin, mutta sekään ei auta, jos tuomioistuimessa ei ole asiantuntemusta. Varsinkin Eläinsuojeluoikeudenkäynneissä on tapahtunut oikeusmurhia tuomareiden ja syyttäjien asiantuntemattomuuden takia. Sellaisia syytteitä on tullut vastaan, jotka eivät perustu edes lakiin.
Suomeen täytyy saada tuomioistuin ja tuomareita, jotka paneutuisivat maatalouden erikoisiin käytäntöihin. Ja nopeasti.
Ruokaviraston pitäisi paneutua enemmän tarkastusten valvontaan.
Farmareiden oikeusturvaa olisi helppo kohentaa, jos asia nostettaisiin kunnolla esille.
