Uuden hävittäjän yhteistyöprojektien arvo kolme miljardia euroa

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus näkee suuria mahdollisuuksia HX-hankkeen teollisessa yhteistyössä.
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry pääsihteeri Tuija Karanko. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry pääsihteeri Tuija Karanko. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n mukaan F-35 hävittäjien hankintaan liittyvien yhteistyöprojektien arvo on noin kolme miljardia euroa ja niiden avulla voidaan ennen kaikkea kehittää teollisuuden verkostoja ja kansainvälistä kilpailukykyä.

– Puolustusteollisuuden markkinaympäristö on erittäin poliittinen ja markkinoille pääsy on vaikeaa. Uskon, että yhteistyössä Lockheed Martinin kanssa kykenemme uusiin avauksiin ja mahdollisuuksiin suomalaiselle alan teollisuudelle, toteaa Puolustus- ja Ilmailuteollisuus ry:n pääsihteeri Tuija Karanko.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Teollisen yhteistyön projektien toteutusaika on kymmenen vuotta ja projektien työllistämisvaikutus on merkittävä.

Karangon mukaan projektien hallinnoinnoille on osoitettava riittävät henkilöresurssit myös puolustushallinnossa.

– Puolustusoviomien omistajuus ja vahva tahtotila tulee kantaa koko projektien elinkaaren ajan. Projektien sisältö ja niiden vaikuttavuus on teollisuudelle tärkeäpää kuin projektien lukumäärää, hän sanoo.

Karangon mukaan HX-päätös avaa suomalaiselle teollisuudelle lupaavan mahdollisuuden transatlanttisen puolustusyhteistyön syventämiseen.

– Yhdysvaltojen markkinat ovat erittäin protektionistiset, joten Lockheed Martinin ja sen läheisten kumppaneiden vaikutusvaltaisella tuella markkinoille pääsy voi helpottua.

– Suomalainen teollisuus on muun muassa digitalisuuden hyödyntämisen sekä johtamisjärjestelmäalan edelläkävijä ja sen osaaminen hyödyttäisi myös yhdysvaltalaisia yrityksiä ja loppuasiakkaita. Yhdysvallat on maailman suurin puolustustarvikkeiden viejä- ja ostajamaa ja yhteistyö Lockheed Martinin kanssa avaa varmasti suomalaisellekin teollisuudelle uusia vientikohteita, Karanko arvioi.

Mainos