Verkkouutiset

Vladimir Putin. AFP / LEHTIKUVA / MIKHAIL METZEL

Ex-suurlähettiläs: Vladimir Putin voisi lopettaa sodan huomenna

Puheet Venäjän presidentin ”kasvojen säilyttämisestä” ovat Michael McFaulin mielestä harhaanjohtavia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain entinen Moskovan-suurlähettiläs Michael McFaul varoitti Vladimir Putinin autoritaarisista taipumuksista ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 2000 – muutamaa viikkoa ennen kuin tämä valittiin Venäjän presidentiksi. Artikkelissaan Stanfordin yliopiston professorina nykyisin toimiva McFaul kertoo tavanneensa Putinin ensi kertaa jo vuonna 1991 ja seuranneensa tämän uraa siitä lähtien tiiviisti. Hän ei kuitenkaan väitä tietävänsä varmasti, mitä Venäjän presidentin mielessä liikkuu.

– Myös kaikkien muiden pitäisi lakata teeskentelemästä, että he tietäisivät varmasti. Meidän kaikkien ”putinologien” on oltava nöyriä varsinkin esittäessämme arvioita Putinin tulevasta käyttäytymisestä. Meidän on kannettava huolta pahimmista skenaarioista, mutta emme saa olettaa, että juuri ne olisivat ainoita mahdollisia lopputuloksia – ainoita mahdollisia valintoja, jotka Putin voi tehdä, McFaul sanoo.

Tämä koskee hänen mukaansa myös monen asiantuntijan toistamaa oletusta, että Putin voi lopettaa hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan vasta ”pelastettuaan kasvonsa”. Tällä tarkoitetaan usein käytännössä sitä, että Ukrainan olisi luovutettava alueita Venäjälle, tai muuten Putin tekee jotakin hirvittävää.

– Mutta miksi Putinin on ylipäätään pelastettava kasvonsa? Kenen edessä? Hänen kenraaliensako edessä? Vai äärioikeistolaisten nationalistien? Prigožinin? Kadyrovin? Xin? Yleensä oletetaan, että Venäjän sisällä on jokin ryhmittymä, jota Putinin olisi tyynnyteltävä ”voitolla”. Tämä oletus on kuitenkin useista syistä väärä, McFaul toteaa.

Koska Venäjä on tosiasiallisesti diktatuuri, Putinin ei tarvitse McFaulin mukaan piitata kritiikistä, sillä kukaan ei kykene kaatamaan häntä.

– Putin on vangituttanut tuhansia sodanvastaisia kriitikoita pienin ongelmin. Halutessaan Putin voisi hiljentää myös sotaa kannattavat kriitikot aivan yhtä helposti, McFaul sanoo.

Lisäksi Putin voi hänen mukaansa päättää itse, mitä voitolla lopulta tarkoitetaan.

– Putin voisi huomenna televisiossa julistaa voiton väittämällä, että hän (1) vapautti Donbasin asukkaat fasisteilta, (2) suojellut ”etnisiä venäläisiä” Krimillä tai (3) pysäyttänyt Naton hyökkäysjoukot Ukrainassa ennen kuin ne ovat edenneet Venäjän rajoille. Kuulostaako hullulta? Jos sinusta kuulostaa, et varmaan ole katsonut Venäjän valtiollisilla tv-kanavilla joka ilta esitettyä päättömyyttä, kuten minä, hän toteaa.

Voitto on sotilaallisissa konflikteissa usein suhteellinen käsite, mutta sitä se on McFaulin mukaan erityisesti Putinin Venäjällä.

– Kolmanneksi, jos Putin lopettaisi sotansa huomenna ja julistaisi saavuttaneensa voiton (itse määrittelemällään tavalla), valtaosa venäläisistä tukisi häntä. Kyselytutkimusten tiedot tekevät tämän selväksi, McFaul sanoo.

Hän viittaa lokakuussa 2022 toteutettuun mielipidemittaukseen, jossa 60 prosenttia vastaajista ilmoitti tukevansa Putinia, jos tämä aloittaisi uuden hyökkäyksen Kiovaan, ja 75 prosenttia, jos tämä lopettaisi sodan ”juuri nyt”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)