Ex-suurlähettiläs: USA ei tule voittamaan Talebania

Yhdysvaltain entisen Nato-suurlähettilään mukaan maan strategia Afganistanissa on välttää tappiota, ei tavoitella voittoa.

Yhdysvaltain entinen Nato-suurlähettiläs Ivo Daalder maalaa CNN:lle kirjoittamassaan artikkelissa synkän kuvan maansa sotatoimista Afganistanissa. Daalderin mukaan USA:n voitto Talebanista ei ole tänä päivänä yhtään lähempänä kuin 16 vuotta kestäneen sodan alussa, vaikka terroristijärjestön voima ja valta ovat vaihdelleet vuosien saatossa.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain pitkäaikainen strategia Afganistanin ja Talebanin suhteen ei olekaan ollut voiton tavoittelu, vaan tappion välttäminen. Tätä ovat noudattaneet useat presidentit.

– Yksikään hallinto ei tietenkään myönnä sitä, Daalder sanoo.

Daalder nostaa esiin muun muassa yhdysvaltalaisjoukkojen määrän Afganistanissa, joka 1 000 sotilaan lisäyksen myötä nousee tänä vuonna 15 000:een. Määrä on kuitenkin vain pieni osa siitä 100 000 yhdysvaltalaissotilaan joukosta, joka maassa oli vielä vuonna 2011, vaikka laskelmassa ei edes ottaisi huomioon 50 000 muualta tullutta liittouman sotilasta, jotka vuonna 2011 taistelivat USA:n kanssa Talebania vastaan Afganistanissa.

– Kukaan ei ole selittänyt, miten muutama tuhat lisäsotilasta olisi ratkaisevaa tilanteessa, jossa satatuhatta ei riittänyt muutama vuosi sitten.

Yhdysvaltain puolustusministeriö kertoi tiistaina, että 56 prosenttia Afganistanista on tällä hetkellä maan hallituksen kontrollissa. Luku oli 70 prosenttia vielä hieman yli kaksi vuotta sitten. BBC:n keskiviikkona julkaiseman selvityksen mukaan Taleban on aktiivinen jopa 70 prosentissa Afganistanin alueista.

– Sen toivominen, että pieni voimankäytön lisääminen olisi se elementti, joka murtaa Talebanin, on aivan yhtä harhaista kuin sen toivominen, että murtumisen aiheuttaa USA:n joukkojen lisääminen. Niin kauan kuin Talebanin johto on turvassa Pakistanissa turvasatamissaan, järjestö kykenee rekrytoimaan taistelijoita menettämiensä tilalle ja Afganistanin hallinto on jakautunut ja korruptoitunut, Taleban voi odottaa rauhassa. He kuitenkin asuvat siellä, me emme.

Daalderin mukaan presidentti Donald Trump on osoittanut julkisuudessa merkkejä siitä, että hänen vaistonsa ohjaisi päättämään Yhdysvaltain pitkäkestoisen Afganistan-strategian, joka Daalderin mielestä nojaa vain tappion välttelyyn. Daalderin mukaan Trump ei kuitenkaan ole immuunin hänen hallinnossaan vallalla olevalle näkemykselle, jonka mukaan taistelua kannattaa jatkaa.

– Presidentti on ilmaissut huolensa siitä, mitä tappio tekisi Yhdysvaltain maineelle, ja sanonut, että nopea vetäytyminen antaisi tilaa kapinallisryhmille. Nämä huolet ohjaavat Trumpin mukaan keskeisellä tavalla hänen Afganistan-strategiaansa. Se on strategia, joka pyrkii vain tappion välttämiseen – ja tarjoaa siksi samaa vanhaa, päivästä toiseen.

Mainos