Verkkouutiset

Ukrainan voitto vaatisi ruotsalaiskenraalin mukaan huomattavasti enemmän aseapua. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / ANATOLII STEPANOV

Ex-kenraalilta pessimistinen arvio – ”Kukaan ei voi voittaa sotaa”

Johan Hederstedtin mukaan hyökkäyssotaa käyvä Venäjä on oppinut virheistään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkönä vuosina 2000-2003 toiminut evp-kenraali Johan Hederstedt antaa Svenska Dagbladetin haastattelussa pessimistisen arvion Ukrainan sodan kulusta. Lännen aseavun olisi kolminkertaistuttava jotta Ukrainalla olisi mahdollisuus voittaa sota vuoden 2024 aikana, minkä lisäksi Ukrainan heikkouksia ovat heikot komentajat ja joukkojen puutteellinen koulutus, Hederstedt sanoo.

Etenkin prikaatitasolla ukrainalaisilla on vaikeuksia toteuttaa laajempia operaatioita, ruotsalaiskenraali arvioi. Venäjän suurin vahvuus sodassa on taas miesylivoima, ja maan strategia nojaa Hederstedtin sanoin ”laadun sijasta määrään”. Monet venäläisten käyttämistä iranilaisista ja pohjoiskorealaisista asejärjestelmistä eivät ole erityisen tasokkaita, hän toteaa.

Ukrainan armeijan hierarkkinen ja hidastempoinen päätöksenteko oli Hederstedtin mukaan yhtenä syynä Avdijivkan kaupungin menettämiselle helmikuussa. Ukrainalaiset reagoivat tilanteeseen liian hitaasti, kun taas venäläiset toimivat nyt tehokkaammin kuin sodan alkaessa kaksi vuotta sitten, hän sanoo.

–  Venäläiset ovat oppineet aikaisemmista virheistään ja muuttaneet strategiaansa, etenkin taisteluteknisellä tasolla. He ovat taitavia hämäämään ja rakentavat nyt toisen maailmansodan kaltaista täsmällistä logistiikkaa ammustuotantoineen ja varaosineen. He ovat myös kehittäneet oman lennokkitaktiikkansa.

Ukrainan viimeaikaisina onnistumisina Hederstedt mainitsee iskut Krimille ja Venäjän Mustanmeren laivastoa vastaan. Kertshinsalmen silta Krimillä on yhä merkittävä symbolinen kohde Ukrainalle, hän toteaa.

Kenraalin mukaan sodalle ei kuitenkaan ole olemassa sotilaallista ratkaisua.

–  Puolustustahto ja vastarintakyky auttavat pidemmällä aikavälillä Ukrainaa sinnittelemään. Mutta nuorten ihmisten halukkuus liittyä armeijaan on vähentynyt. En näe sodalle sotilaallista ratkaisua. Venäjä ja Ukraina eivät kumpikaan voi voittaa, Hederstedt uskoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)