Kokoomuksen entinen kansanedustaja Sampsa Kataja ottaa kantaa kiinteistöverotukseen Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.
– Kiinteistöveroa vihataan vähintään yhtä paljon kuin perintöveroa. Vero on inhottava, koska se peritään laskulla ja maksetaan omalta tililtä, Kataja kirjoittaa.
Veronmaksajien keskusliitto on vastustanut veron siirtämistä ennakkoperintään. Järjestön mielestä on hyvä, että kansalaiset näkevät, että veroja todella kerätään. Katajan mukaan tämä perustelu olisi pätevä, jos sama koskisi myös työn verotusta.
– Pääomatuloja voi jaksottaa ja monia muita veroja kiertää. Kiinteistöveroa ei pääse karkuun eikä taloa voi piilottaa. On ihan oikein, että ökytalossa asuva maksaa luksuksesta. Vanhemmasta ja pienemmästä maksetaan vähemmän. Varsinkaan tyhjänpanttina asuntoa tai maata ei kannata pitää. Tämä tehostaa maankäyttöä ja tiivistää kaupunkirakennetta, Kataja pohtii.
Työn verottaminen toisaalta lannistaa eikä kannusta kouluttautumaan tai etenemään uralla. Katajan mukaan lahjakkuus ja osaaminen jäävät tällöin hyödyntämättä, mikä on harmillista myös kansantalouden kannalta.
– Jotta ponnisteluista palkittaisiin ja työn verotus saataisiin kohtuulliseksi, tulisi käyttää veroja, jotka eivät aiheuta kannustinloukkuja. Kiinteistöveroa voisi yhä korottaa ja sen käyttöalaa laajentaa.
Sampsa Kataja toimi eduskunnassa valtionvarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajana vuosina 2011–2015.